20. tammikuuta 2015

Tupsupipo

Tässä joku ilta päätin, että on vihdoin aika neuloa heijastava pipo. Ostin jo kauan aikaa sitten Schachenmayrin täydellisen kauniin punaista Lumio -lankaa yhden 150 gramman kerän tarkoituksenani tehdä siitä joskus itselleni pipo. Lanka on aika paksua akryylilankaa, ja siinä kulkee mukana heijastinlankasäie. Ajattelin neuloa itselleni 10 mm puikoilla ihan peruspipon (joustinneulereunus - muutoin sileää neuletta) ilman mitään kommervenkkejä. Pipon valmistuessa kuitenkin totesin, että jotain siitä puuttuu, ja jouduin tekemään siihen vielä muhkean tupsun. Tupsun halkaisija on noin 15 cm, joten se on todellakin aika kookas. :) Ikävä kyllä tuossa minun kerässäni heijastinlanka oli pääasiassa painunut langan keskelle, eikä näy päälle päin kuin paikoitellen - ei todellakaan joka silmukassa, niin kuin olisin halunnut. Lankaa jäi ihan pieni määrä, mitään isoa siitä ei saa, mutta ehkäpä jonkun pienen heijastavan pöllön voisi joskus väsätä...


Logo piti tietenkin ommella kiinni heijastinlangalla.

Väri ei todellakaan ole oikea (ylemmässä kuvassa
lähempänä todellista), mutta erottuupahan nuo
heijastinlangat. :)

16. tammikuuta 2015

Joululahjoista vielä...

Pari itse tehtyä joululahjaa on vielä esittelemättä, koska niistä en viitsinyt joulun alla tänne kirjoitella - joku olisi voinut muuten aavistaa mitä paketista voisi löytyä. :) Siitähän tämä lähti, että olin paketoimassa erään ystäväni joululahjaa, kun totesin, että jotain tästä puuttuu. Ja se jokin oli tietenkin joku pieni kiva itse tehty asia. Pöllöavaimenperä oli ihana ja sopivan nopea virkata, joten päätin tekaista sellaisen, tosi pienen, vielä mukaan pakettiin. Pikkusiskoni oli myös ihastellut pöllöavaimenperää ja ilmoittanut, että hänkin voisi sellaisen haluta, joten hänen lahjaansa päätyi vieläkin minikokoisempi pöllö. Molemmat lahjapöllöt virkkasin 4 mm koukulla.

Ruskeasävyinen pöllö on virkattu Pirtin kehräämön Kampalangasta.

Korkeutta tällä pöllöllä taisi olla noin 3,5 - 4 cm.

Pinkki pöllö on vieläkin pienempi, vain noin 3 cm korkea.

Pinkki pöllö on virkattu  Novitan 7 veljestä -langasta.

Itselleni tein pöllöavaimenperän tässä alkuvuodesta. Olin kolme kertaa unohtanut avaimet kotiin lähdettyäni jonnekkin (ja minulla kun on ollut tapana pitää aina avaimet mukana!) ja jopa pariin kertaan ne ovat olleet ihan oikeasti hukassa. Kahden viikon aikana! Joten asialle tarvitsi tehdä jotain ja kiireesti. Täytyy kokeilla, jos uusi avaimenperä auttaisi asiaa. On se ainakin soma. Ja pienin kaikista (korkeus noin 2 cm) tähän mennessä tekemistäni avaimenperistä. :) Se on virkattu Novitan Woolista 3 mm koukulla. Siivet ovat Novitan Nallea.

Tämän avulla olen muistanut huolehtia
avaimet mukaan jo muutaman päivän ajan. ;)
Taustalla seuraava isompi projekti.

13. tammikuuta 2015

Tilauspipoja

Tuossa viime vuoden lopulla sain tilauksen pipoista. Yksi aikuisen pipo ja kaksi pienen tytön pipoa. Toiveena oli muhkea luonnonvalkoinen tupsupipo, aikuisen pipossa saisi olla vaikka vähän pitsiäkin. Langaksi valikoitui Dropsin Cloud, joka on paksua ja unelmanpehmoista villasekoitelankaa (72% babyalpakkaa, 21 % polyamidia ja 7 % merinovillaa). Puikkosuositus langalle on 9 mm. Itse käytin saatavuuden vuoksi 8 mm puikkoja. :) Tyttöjen pipot valmistuivat jouluksi, neuloin ne alareunan resoria lukuunottamatta puolipatentilla. Aikuisen pipoon tuli pitsineuleraitojen lisäksi neljän silmukan palmikkoja. Lisäksi sain samasta langasta itsellenikin puolipatenttisen tupsupipon. Lankaa lasten pipoihin meni tasan 50 grammaa / pipo, aikuisen pipoihin joku 80-100 grammaa. Tupsut mukaan luettuna.

Tyttöjen pipot ovat samanlaiset.
Eipähän pitäisi tulla tappelua siitä  kummalla on hienompi. :)

Vielä tupsu ja logo paikoilleen!

Pitsi- ja palmikkoraidat vuorottelevat tässä aikuisen pipossa.

Muhkea tupsu kruunaa peruspipon.

3. tammikuuta 2015

Poolokaulusneule

En meinannut malttaa mennä jouluyönä (-aamuna) nukkumaan, kun hoksasin, että voisin alkaa neuloa ITSELLENI villapuseroa. Päätin sitten kuitenkin nukkua ainakin muutaman tunnin ennen kun kaivan metsänvihreät Dropsin Karismat kaapista. Mallia neuleeseen katsoin Novitan Kevät 2012- lehdestä (Malli 72) - tai ainakin perusidean ja etukappaleen pitsikuvion sain ohjeesta. En halunut puserosta ihan niin laatikkomaista kuin arvelin ohjeenmukaisesta tulevan, joten tein neuleen omien mittojeni mukaan siten, että kavensin neuletta vyötäröltä ja lisäsin silmukoita taas ennen kainaloita saadakseni puserosta istuvamman. Minun neuleeni on myös pidempi kuin ohjeen neule, etenkin hihoista halusin riittävän pitkät, jopa niin, että hihansuun resori on taitettu. Silmukkamäärät eivät siis ole missään vaiheessa yhteneväiset ohjeen puseroon.

Neuloin puseron suljettuna neuleena lantiolta kainaloihin saakka. Hihat neuloin yhtä aikaa, joten hihansaumat piti ommella. Kainalokavennusten jälkeen tein yläosan kaarrokkeena, koska raglanhihat vain ovat niin paljon helpommat kuin istutetut hihat. Joustinneuleresorit on neulottu 3 mm pyöröpuikolla (kauluksen yläosaa lukuunottamatta), muuten käytin 4 mm puikkoja. Sivusaumojen sijasta tein parin silmukan nurjan pystyraidan kylkiin. Hihoihin mukailin yhden salmiakkiruudun levyisen pitsikuvion keskelle. Hihojen ja etukappaleen pitsikuviot on kohdistettu niin, että ne jatkuvat samalta tasolta kainalokavennusten jälkeen. Kauluksella on korkeutta noin 22 cm ja siitä ensimmäiset 10 cm on tehty 3 mm puikoilla. Lankaa puseroon meni noin 520 grammaa.

Pusero valmistui sopivasti uudeksi vuodeksi, ja siitä tuli heti uusi suosikkipaitani. Olen todella tyytyväinen puseroon! Etukäteen kyllä vähän jännitin, että minkälainen siitä loppujen lopuksi tulee. :) Karisma on 100 % villaa, joten se saattaa hieman kutittaa, mutta ainakaan vielä en ole siitä kauheasti joutunut kärsimään. Totesin vain, että seuraavaan Karisma-paitaan en tee noin korkeaa kaulusta, sen verran se kuitenkin kutittaa. Mutta varmasti voin sanoa, että kyseisestä langasta neulon vielä jossain vaiheessa itselleni lisääkin neuleita. (Yksi miehen pusero on tilauksessa, pitäisi jossain vaiheessa ehtiä hankkia siihen langat.)


Valmis pusero, ja vähintään niin hyvä kuin pitikin! :)

Ensimmäisen päivän saldo. :)

Melkein valmiin puseron sovittamista. Näyttäisi tulevan hyvä!

Hihojen pitsikuvio on mukailtu
etukappaleen kuvioinnista.

Takakappale on pääosin sileää neuletta.