Olen jo jonkun kerran tainnut mainitakin, että lähipiirissä on vauvabuumi menossa, ja sen vuoksi olen saanut neuloa jonkin verran pieniä söpöjä vauvaneuleita pehmeistä langoista. Tällä kertaa esittelyvuorossa ovat jo aika kauan sitten valmistuneet myssy, tossut ja lapaset eräälle vauvelille, joka ei ihan vielä ole malttanut syntyä. Kaikissa töissä lanka oli Dropsin Cotton Merino, ja käytettävät puikot 3 mm koivupuikot. Lapasten ohje on omasta päästä, tossuihin ohje löytyy Garnstudion verkkosivuilta (tässä suora linkki ohjeeseen) ja myssyn alkuperäinen ohje Klompelompe - ihania neuleita lapsille -kirjasta. Myssyä tosin muokkasin jonkin verran.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pitsineuleet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pitsineuleet. Näytä kaikki tekstit
8. joulukuuta 2016
Alidan myssy (Klompelompe) ja Lullaby Booties -tossut (Drops) sekä lapaset (omasta päästä)
Tunnisteet:
asusteet,
Cotton Merino,
Drops,
kirjonta,
Klompelompe,
koivupuikot,
lasten neuleet,
pipot,
pitsi,
pitsineuleet,
sukat ja tossut,
tilaustyöt,
vauvaneuleet,
virkkaus
22. lokakuuta 2016
Roly Poly -alpakkatossut vauvalle
Aina välillä tulee selailtua ohjeta Garnstudion sivuilta ihan muuten vaan, ja aika usein sieltä löytyy joitakin niin ihania ohjeita, että pitää ottaa se muistiin ja toteuttaa joskus. Niin kävi myös näiden söpöjen tossujen kohdalla. Lähipiiriin on viime aikoina tullut (ja on edelleen tulossa) jonkin verran vauvoja, joten vauvaneuleet ja -langat ovat olleet aika ajankohtaisia (Hauskaa sinänsä, että tätä postausta kirjoittaessani sain kuvan pari tuntia sitten syntyneestä pienokaisesta, jonka äidin kanssa pidimme käsityötreffejä alkuviikolla). Vauvaneuleet myös valmistuvat aika nopeasti, joten niitä on siksikin kiva tehdä.
11. syyskuuta 2016
Boleron päivitys
Boleroita-postauksessa esittelin liudan aiemmin tekemiäni boleroita. Yksi niistä pääsi päivitettynä versiona edustamaan serkkutytön elokuisiin häihin. Ja se ei tietenkään ollut se bolero, jonka kerroin jääneen hieman keskeneräiseksi, keskeneräinen bolero odottaa edelleen yhdessä korissa viimeistelyä - tai todennäköisemmin purkamista / uudelleen tekemistä tai jotain... Tämän alkuperäisen boleron neuloin neljä vuotta sitten mummoni 80-vuotisjuhliin. Nyt alkuvuodesta (veljeni häihin) ostamani mekon kanssa bolero ei oikein sellaisenaan passannut, sillä takaosa oli mekon malliin nähden liian lyhyt, joten päivitys oli paikallaan.
19. kesäkuuta 2016
Pikkupaita
Kesä on tullut ja sen myötä myös kesämekkokausi. Katselin tuossa mekkojani yhtenä päivänä, ja ärsyynnyin siitä, että kaikki vähän rennommat mekkoni ovat niin avonaisia edestä. Tähän ongelmaan tietenkin auttaisi oikeanlainen bolero, mutta kun boleroistakin kaikki kaapistani löytyvät ovat joko rinnan alta solmittavia tai sitten kokonaan avoimia vaihtoehtoja. Ai niin, paitsi se yksi pitkähihainen, joka kiinnitetään yhdellä napilla edestä, mutta siitäkään ei ole apua tähän ongelmaan. Selvä puute siis vaatekaapissa. Tämä ongelma ei onneksi ole kovin vaikea ratkaista. Niinpä kävelin kauppaan lankahyllylle, ja aloin etsiä sopivaa lankaa.
28. maaliskuuta 2016
Pitsihihat II
Sitä piti sitten tehdä toinenkin vastaava, vaikka en kyllä aikonut. Enkä arvellut ehtivänikään. Löysin kivan mekon velipojan häihin vasta pari viikkoa ennen häitä, ja plussaa oli se, että edellisiin häihin tekemäni Pitsihihatin sopi myös tämän mekon kanssa erinomaisen hyvin. Siinä reilu viikko ennen häitä sitten kuitenkin rupesin ajattelemaan, että olisi se vaan mukava, jos olisi punainen bolero mekon kanssa laitettavaksi. Ja muistin myös, että minulla sattuu olemaan kaapissa punaista Dropsin Kid-Silk -lankaa 100 grammaa, ja tuosta määrästä pitäisi saada pieni neuletakki / bolero tehtyä oikeinkin hyvin. Totesin vain harmikseni, etten taida ehtiä enää ennen häitä sellaista tekemään, koska oli kaikkea muutakin valmistelua vielä sen verran tehtävänä. Kaivoin langat kuitenkin esiin, ja mietin, että minkälaisen niistä voisi tehdä. Ja päätin aloittaa.
15. helmikuuta 2016
Pitsihihat
Tämä neule valmistui jo noin kuukausi sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä vielä mitään tänne... On ollut muka kaikkea muuta sen verran. No, onhan tässä tosiaan lähipiirissä kahdet häät kuukauden kuluessa, ja molemmissa järjestelyissä olen lupautunut olemaan apuna... Häät riittänevät myös syyksi miksi tällainen neule piti tehdä. :) Minähän en nimittäin hihattomassa mekossa tarkene, varsinkaan talvijuhlissa, joten hihat piti saada. Ja olin jo aikoja sitten löytänyt mukavan näköisen boleron / hihattimen / mikä sitten lieneekään ohjeen Novitan Kevät 2009 -lehdestä, jonka pääsin nyt vihdoin toteuttamaan hyvällä syyllä, omilla muutoksillani tietenkin. Ohjeessa neule taisi olla nimeltään Pitsikaitalehihatin.
18. joulukuuta 2015
Prinsessasukat prinsessalle
"...että siitä kasvaisi tyttö." Vanhimman veljeni tytär täytti maanantaina 4 vuotta, ja pari vuotta vanhempi veljensä oli ohjeistanut lahjatoiveiden kyselijää, että neiti tarvitsisi jotain tyttöjen juttuja, jotta kasvaisi tytöksi. Isoveli oli tietenkin tuohtunut siitä kun pikkusisko änkeää leikkeihin mukaan. No, ihan vailla tyttömäisyyttä neiti ei kuitenkaan taida olla, sillä nähdessään näiden sukkien neuleohjeen (kuvassa sukat taisivat vieläpä olla marjapuuron väriset), hän heti totesi haluavansa tuollaiset. Niinpä täti-ihmisen ei auttanut muu kuin hankkia hammastikun kokoiset sukkapuikot (koivuiset tietenkin) ja alkaa töihin.
10. joulukuuta 2015
Kokopitsinen tilauspusero
Tänään valmistui yksi ikuisuusprojekti. No, ei tuo varsinaisesti ikuisuusprojekti ollut, kesti vain vähän yli puoli vuotta tai jotain sinne päin. Keväällä muistaakseni sain siitä tilauksen ja langat sitä varten. Lanka on Novitan Rose, ja mustan värinsä ansiosta varsinkin viimeistelyt oli aika työlästä tehdä, jos ei ollut tarpeeksi valoisaa. Valmiiksi tuo kuitenkin tuli, ja näytti jopa ihan mukavalta. Kokeilin sitä itselleni eilen viimeistelemättömänä, ja arvelin, että kaipa se on riittävän sopiva. Tilaaja ei ole sovittanut puseroa vielä kertaakaan, ja mitatkin olivat hyvin suurpiirteiset. Paidasta piti tehdä mieluummin aika reilu ja löysä, joten päätin keventää sitä neulomalla sen kokonaan pitsisenä. Varsin reikäinen verkkopaita siitä tulikin. :)
31. elokuuta 2015
Lahjuksia
Syksy muka jo kolkuttelee (huomennahan on jo syyskuu) ovella, vaikka oikea kesäkin vasta kunnolla alkoi. Töissä on edelleen ihan mukavasti hommia ja vapaa-ajanvietto-ongelmista ei ole tietoakaan. Isommat neuleprojektit ovat edelleen vain unelmissa ja usvaisina iltoina (ja aamuina) haaveilen, että olisipa mukavaa kietoutua uuteen ihanaan syvänpunaiseen mohairneuleeseen sohvan nurkkaan jonkun uuden kivan neuleen kanssa... Mutta saahan sitä haaveilla. Kyseiseen mohairneuleeseen olisi kyllä jo langat valmiina, joten JOSPA joskus sen vielä saisi tehtyä. Toistaiseksi olen joutunut tyytymään hieman pienempiin töihin. Nimittäin sukkiin. Ja sukkiin. Ja pöllöavaimenperään.
Nuorimmainen veljenpoikani täytti elokuun alkupuolella vuoden, ja hän on ollut jo pitkään kovin kiinnostunut avaimenperistäni. Tai avaimista - Kummin vain. Avaimenperäpöllöä on ilmeisesti äärimmäisen mukava pureskella, nahkainen logo tuntuu maistuvan erityisen hyvin. Ja avaimistakin kuuluu varmaan samalla ihan kiva kilkatus. Vaikka ei se tunnu siitä äänestä pelkästään olevan kiinni, koska toisessa avaimenperässä minulla on pelkkä auton avain ja sekin tuntuu kelpaavan pojalle ihan yhtä hyvin. :D No, oli siis tietenkin itsestään selvää mitä antaa pojalle syntymäpäivälahjaksi. Oman avaimenperän tietenkin. Virkkasin pöllön ja äidiltä sain jonkin vanhan avaimen, johon ei ilmeisesti ollut enää lukkoa tiedossa. Toiseksi "avaimeksi" laitoin toimistomme vanhan, katkenneen avaimen, josta oli katkennut pää hiottu sileäksi. Avaimet tietenkin putsasin ja desinfioin ja vielä keitinkin huolellisesti ennen kuin ne päätyivät avaimenperään. Ja lahja tuntui kelpaavan (myös vanhemmille sisaruksille). :) Minun avaimeni saivat kerrankin olla rauhassa.
Novitan 7 veljestä Raita -langasta neuloin sukat, ja niistä tuli itselleni ihan himppusen verran liian isot, ja loppujen lopuksi värikään ei ollut ihan sellainen kuin olisin halunnut, joten päätin ilahduttaa erästä ihanaa ystävääni niillä. Ja hänkin toivottavasti piti lahjuksestaan, jonka sai ihan muuten vain. :) Sukat tein sillä samalla mallilla, millä viime aikoina olen tehnyt monet muutkin sukat, etenkin Raita- ja Polkka-langoista. Eli resori ylös ja nilkkaan, muutoin sileää neuletta. Ja lankaakin meni se suunnilleen vakiomäärä, eli 150 gramman kerästä jäi hieman yli.
![]() |
| Lahjukset valmiina. |
Itseäni lahjoin / lahjon uusilla pitsisukilla. Novitan 7 veljestä langasta nekin, värinä sinappi, jostain syystä olen viime aikoina vähän tykästynyt tuohonkin väriin. Vaaleampaakin keltaista minulla olisi ollut, mutta nyt tuntui enemmän tältä. Pitsikuvion ohje on Novitan 7 veljestä -lehdestä, teen vain sukat väärin päin, eli normaalisti, kun ne ohjeen mukaan aloitetaan varpaista. Näissäkin sukissa vartta on ihan mukavasti, pitsikuvioita on ennen kantapäätä 13, eli varrella on pituutta joku vajaa 30 cm, ehkä 28. Omat sukkani eivät ole ihan vielä valmiit, toisen kerkesin aloittaa vasta äskettäin, mutta ajattelinpa tässä samalla mainita niistäkin. :) Arvio langanmenekistä on noin 135 grammaa. :P
![]() |
| Itseäkin on hyvä välillä lahjoa. :) |
---
Edit 2.9.2015
Sukat valmiina. Lankaa meni vain noin 120 grammaa. :o Ensimmäiseen sukkaan tein oikein hienosti kavennukset nilkkaan istuvuuden parantamiseksi, mutta toisesta ne unohtuivat työmatkalla neuloessa, enkä myöhemmin muistaessani jaksanut alkaa purkamaan ja tekemään uudestaan. :)
![]() |
| Kyllä täällä jo villasukkia tarvitaan! :) |
![]() |
| Etuosan pitsikuvion lisäksi varressa on takana keskellä kapea pitsiraita. |
12. heinäkuuta 2015
Kevään viimeinen ja kesän ensimmäinen (Villasukka nimittäin)
Viime postauksessa jo totesinkin, että alkaa olla sesonki päällä töissä, eikä käsitöille juuri jää aikaa. Sen verran olen kuitenkin skarpannut tässä kylmän ja sateisen heinäkuun aikana, että tein parin toukokuussa valmistuneelle punaiselle villasukalle. Sukat on neulottu Novitan 7 veljestä langasta, jonka sain kerran ihanalta ystävältäni joululahjaksi uudistetun lankavyötteen kera. :) Ja tuo sukkien punainen värihän on tunnetusti paras sävy 7 veljeksen langoissa. Ainakin niin kauan, kunnes toisin todistetaan.
Neuloin sukat iki-ihanilla 3 mm koivupuikoillani (jotka olen saanut toiselta ihanalta ystävältäni). En malta enää käyttää mitään muita sukkapuikkoja kuin noita koivuisia, ne vain ovat niin miellyttävät. Sukkien pitsikuvion lainasin vaaleanpunaisesta pitsibolerosta, josta olen kirjoittanut aiemmin tässä postauksessa. Lankaa sukkiin meni yhteensä noin 120 grammaa. Sukkamalli on nykyinen suosikkini: ylhäällä resori joustinneuletta 48 silmukalla, sitten varsi milloin mitäkin (usein lisään tähän osaan 1 s / puikko), sitten taas joustinneuletta (tässä vaiheessa kavennan silmukkamäärän 40 silmukkaan) ja jalkaterän osa normaalisti. Ja taas tuli juuri sopivat ja todella hyvin jalkaan istuvat sukat! :)
Tässä toiveena olisi ehtiä neuloa jatkossa hieman enemmän, etenkin yksi (tai siis kaksi tai kolme tai...) villapaitaprojekti(a) houkuttelisi kovasti... Ja itse asiassa yksi paita on jo tekeilläkin, tai ainakin se on suunniteltu ja siihen on langatkin olemassa. Nähtäväksi vain jää, onko sitä neulomisaikaa enempää ennen talvea. Joka tapauksessa voi kai toivoa, ettei seuraavien sukkien kanssa mene ihan yhtä kauaa kuin näiden. Seuraavat on nimittäin jo aloitettu, joten toiveissa olisi saada ne vielä tämän kuun aikana valmiiksi.
![]() |
| Sukan pitsipinta on verkkomainen. |
![]() |
| Pitkät varret on kiva säilyttää makkaralla. :) |
![]() |
| Ja nyt vain kovaa käyttöä! |
18. helmikuuta 2015
Neulevuosi 2014, osa 3
Tässäpä viimeinen osa vuosikatsauksesta (2014 vuoden aikana tehdyistä käsitöistä on siis kyse). Muistin virkistämiseksi tästä linkistä pääsee lukemaan vuosikatsauksen 1. osan ja tästä 2. osan.
Syyskuu oli blogissa hyvin hiljaista aikaa, yhtään valmista työtä ei tullut esiteltäväksi. Sen sijaan pienen maistiaisen tulevasta annoin Raitoja -postauksella, jossa siis esiteltiin lokakuussa valmistuneen huivikauluspuseron osia. Lokakuussa tein vielä tuon valtavalta tuntuneen projektin jälkeen villasukkia itselle ja lahjaksi sekä lapaset messupipon seuraksi.
![]() |
| Tällaisen raitapaidan neuloin tilauksesta. |
![]() |
| Vauvan sukkia lahjoitettavaksi Keski-Suomessa syntyville vauvoille. |
![]() |
| Oranssit pitsisukat minulle itselleni. :) |
![]() |
| Itselleni neuloin myös nämä Polkka-sukat. |
![]() |
| Nämä pikkutytön sukat taas päätyivät lahjapakettiin. |
![]() |
| Messupipo sai kaverikseen tällaiset lapaset. (Taitavat muuten olla kovimmalla käytöllä olleet lapaseni tänä talvena!) |
Marraskuussa ehdin tehdä hieman enemmänkin valmiita käsitöitä. Ensimmäisenä valmistuneena työnä virkkasin kummipojalle isohkon pöllöpehmolelun kaveriksi nielurisaleikkaukseen. Seuraavaksi valmistui itselleni villasukat, samaa mallia kuin edelliskuussa tekemäni lapaset. Ja sukista tuli vieläpä liian isot, ne pyörivät jaloissa! Marraskuun puolivälin tienoolla päätin vihdoin viimein toteuttaa pitkäaikaisen suunnitelmani ja tehdä kynttilöitä vanhojen kynttilöiden jämistä. Lisäksi kerkesin vielä neuloa veljentyttärelle lahjaksi vauvanukelle sopivan neulepuseron ja pipoja myyjäisiin.
![]() |
| Hieman kookkaampi pöllö pääsi mukaan nielurisaleikkaukseen. |
![]() |
| Näitä sukkia en aikonut tehdä, vaan kuinkas kävikään... :o |
![]() |
| Ensimmäinen erä itse valmistettuja kynttilöitä! |
![]() |
| Palmikkopusero nuken kokoa. |
![]() |
| Partiolaisten saunaprojektin hyväksi neulottuja pipoja. |
Joulukuussa tein tietenkin joululahjoja, mutta näkyipä sitä jotakin muutakin valmistuneen. :) Joulukuun alussa tein toisen erän kynttilöitä, tällä kertaa niistä tuli oransseja. Ja ne on jo kaikki todettu toimiviksi ja poltettu pois, ensimmäisen erän kynttilät odottavat kaapissa kevättä. Itsenäisyyspäivänä väsäsin ovikranssin, joka muuten koristaa ulko-oveamme vieläkin, eikä ole mennyt miksikään. Yksi synttärilahjapöllö aloitti pöllöavaimenperäbuumin, jolle ei ole loppua näkyvissä. Ennen joulua valmistui vielä (ja päätyi joululahjoiksi) Virolaispaita pienoiskoossa, huivikaulusneule, pari pipoa (tilaustyö) sekä pari avaimenperäpöllöä. Itselleni neuloin joulun välipäivinä ihanan metsänvihreän poolokaulusneuleen.
![]() |
| Toimiviksi todetut kynttilät. |
![]() |
| Ovikranssi on edelleen hyvän näköinen. |
![]() |
| Tämä minipöllö aloitti avaimenperäpöllöbuumin. |
![]() |
| Tilaustyönä tehty virolaispaidan pienoismalli päätyi joululahjaksi. |
![]() |
| Kummipoikani sai viime jouluna punaisen paidan. Ja on ilmeisesti tykännyt siitä! :) |
![]() |
| Avaimenperäbuumia... |
![]() |
| Nämä vain pienenevät! (Jännä nähdä, kuinka pieni seuraavasta tulee, se on jo tilattu.) |
![]() |
| Puolipatenttiset tupsupipot. |
![]() |
| Neulevuosi 2014 on hyvä lopettaa täydellisen hyvin onnistuneeseen neulepuseroon. :) |
Tunnisteet:
asusteet,
helmineule,
koti,
lasten neuleet,
miesten neuleet,
muut tekniikat,
naisten neuleet,
neulepuserot,
palmikkoneuleet,
pehmolelut,
pitsineuleet,
tilaustyöt,
virkkaus
13. tammikuuta 2015
Tilauspipoja
Tuossa viime vuoden lopulla sain tilauksen pipoista. Yksi aikuisen pipo ja kaksi pienen tytön pipoa. Toiveena oli muhkea luonnonvalkoinen tupsupipo, aikuisen pipossa saisi olla vaikka vähän pitsiäkin. Langaksi valikoitui Dropsin Cloud, joka on paksua ja unelmanpehmoista villasekoitelankaa (72% babyalpakkaa, 21 % polyamidia ja 7 % merinovillaa). Puikkosuositus langalle on 9 mm. Itse käytin saatavuuden vuoksi 8 mm puikkoja. :) Tyttöjen pipot valmistuivat jouluksi, neuloin ne alareunan resoria lukuunottamatta puolipatentilla. Aikuisen pipoon tuli pitsineuleraitojen lisäksi neljän silmukan palmikkoja. Lisäksi sain samasta langasta itsellenikin puolipatenttisen tupsupipon. Lankaa lasten pipoihin meni tasan 50 grammaa / pipo, aikuisen pipoihin joku 80-100 grammaa. Tupsut mukaan luettuna.
![]() |
| Tyttöjen pipot ovat samanlaiset. Eipähän pitäisi tulla tappelua siitä kummalla on hienompi. :) |
![]() |
| Vielä tupsu ja logo paikoilleen! |
![]() |
| Pitsi- ja palmikkoraidat vuorottelevat tässä aikuisen pipossa. |
![]() |
| Muhkea tupsu kruunaa peruspipon. |
3. tammikuuta 2015
Poolokaulusneule
En meinannut malttaa mennä jouluyönä (-aamuna) nukkumaan, kun hoksasin, että voisin alkaa neuloa ITSELLENI villapuseroa. Päätin sitten kuitenkin nukkua ainakin muutaman tunnin ennen kun kaivan metsänvihreät Dropsin Karismat kaapista. Mallia neuleeseen katsoin Novitan Kevät 2012- lehdestä (Malli 72) - tai ainakin perusidean ja etukappaleen pitsikuvion sain ohjeesta. En halunut puserosta ihan niin laatikkomaista kuin arvelin ohjeenmukaisesta tulevan, joten tein neuleen omien mittojeni mukaan siten, että kavensin neuletta vyötäröltä ja lisäsin silmukoita taas ennen kainaloita saadakseni puserosta istuvamman. Minun neuleeni on myös pidempi kuin ohjeen neule, etenkin hihoista halusin riittävän pitkät, jopa niin, että hihansuun resori on taitettu. Silmukkamäärät eivät siis ole missään vaiheessa yhteneväiset ohjeen puseroon.
Neuloin puseron suljettuna neuleena lantiolta kainaloihin saakka. Hihat neuloin yhtä aikaa, joten hihansaumat piti ommella. Kainalokavennusten jälkeen tein yläosan kaarrokkeena, koska raglanhihat vain ovat niin paljon helpommat kuin istutetut hihat. Joustinneuleresorit on neulottu 3 mm pyöröpuikolla (kauluksen yläosaa lukuunottamatta), muuten käytin 4 mm puikkoja. Sivusaumojen sijasta tein parin silmukan nurjan pystyraidan kylkiin. Hihoihin mukailin yhden salmiakkiruudun levyisen pitsikuvion keskelle. Hihojen ja etukappaleen pitsikuviot on kohdistettu niin, että ne jatkuvat samalta tasolta kainalokavennusten jälkeen. Kauluksella on korkeutta noin 22 cm ja siitä ensimmäiset 10 cm on tehty 3 mm puikoilla. Lankaa puseroon meni noin 520 grammaa.
Pusero valmistui sopivasti uudeksi vuodeksi, ja siitä tuli heti uusi suosikkipaitani. Olen todella tyytyväinen puseroon! Etukäteen kyllä vähän jännitin, että minkälainen siitä loppujen lopuksi tulee. :) Karisma on 100 % villaa, joten se saattaa hieman kutittaa, mutta ainakaan vielä en ole siitä kauheasti joutunut kärsimään. Totesin vain, että seuraavaan Karisma-paitaan en tee noin korkeaa kaulusta, sen verran se kuitenkin kutittaa. Mutta varmasti voin sanoa, että kyseisestä langasta neulon vielä jossain vaiheessa itselleni lisääkin neuleita. (Yksi miehen pusero on tilauksessa, pitäisi jossain vaiheessa ehtiä hankkia siihen langat.)
![]() |
| Valmis pusero, ja vähintään niin hyvä kuin pitikin! :) |
![]() |
| Ensimmäisen päivän saldo. :) |
![]() |
| Melkein valmiin puseron sovittamista. Näyttäisi tulevan hyvä! |
![]() |
| Hihojen pitsikuvio on mukailtu etukappaleen kuvioinnista. |
![]() |
| Takakappale on pääosin sileää neuletta. |
28. marraskuuta 2014
Jämälangat saunan piippuun
Niinpä niin. Saunaan tarvitsisi piipun. Ja kiukaan. Nimittäin tuonne Pihtiputaan Partiolaisten eräkämpälle. Siellä on saunaremontti melkein valmis, ja nyt vielä viimeiset ponnistelut rahankeruun suhteen, että saataisiin sauna käyttökuntoon. Siellä on mm partiolaisten isät tehneet hienoa (talkoo)työtä, ja nyt on sitten meidän muiden vuoro. Adventtikalenterien myynnin lisäksi osallistumme huomenna lauantaina 29.11. taustajärjestömme Pihtiputaan ev. lut. seurakunnan adventtimyyjäisiin, ja myyjäisten tuotto menee tietenkin saunan piipun hyväksi. Niinpä siis minäkin päätin kantaa korteni kekoon ja hyödyntää paksut jämälangat. Tällä kertaa niistä tuli pipoja. Toivottavasti niitä ilolla ihmiset huomenna ostavat! :)
Kaikki 9 valmista pipoa (yksi jäi vielä kesken, saa nähdä ehtiikö valmiiksi myyjäisten aikana) ovat erilaisia. Yhteistä niillä on se, että kaikki on neulottu 7 mm sukkapuikoilla ilman ohjetta. Ja tietenkin kaikista löytyy TÄNKIMÄÄTEIN-logo. Käytetyistä langoista kaikkien lajike ei ole edes tiedossa, mutta tunnistamani langat olivat Novitan valikoimista. Tempoa, POPpia ja Kuuraa. Jokainen pipo taitaa olla myös eri kokoinen, joten jospa sieltä löytyisi jokaiselle tarvitsevalle sopiva yksilö. Ja annetaanpa sitten kuvien puhua puolestaan.
![]() |
| Tervetuloa ostoksille! :) |
![]() |
| Tunnistamaton vaaleanpunainen lanka jalostui kahdeksi tupsupipoksi. Vasemmalla pelkkää palmikkoa ja nurjaa, oikealla lisäksi pitsiraitoja. |
![]() |
| Novitan Temposta tuli aikuiselle sopivan pipon lisäksi pikkupipo. |
![]() |
| Raitapipot Novitan POP-langasta. Aikuiselle ja vauvalle. |
Tunnisteet:
Novita,
palmikkoneuleet,
pipot,
pitsi,
pitsineuleet
25. lokakuuta 2014
Sukkia
Huivikauluspuseron valmistuttua halusin tehdä välillä jotain pientä ja nopeaa. Niinpä olen neulonut sukkia. Oranssi 7 veljestä -lanka odotti kaapissa varmaan noin vuoden ajan pitsisukiksi päätymistä, joten aloitin niistä. Neuloin 3,5 mm puikoilla sukat, joiden pitsikuvion muokkasin Novitan lehdessä olleen pitsikaarroketunikan pitsikuviosta. Lankaa koon 36 sukkiin meni noin 140 grammaa, eli yksi kerä riitti hyvin, vaikka varrella on pituutta ja leveyttäkin ihan riittävästi.
![]() |
| Pitsineulesukat omaksi iloksi. |
Seuraavaksi tarvitsin työmatkalle jotain helppoa neulottavaa, joten tämän syksyinen hankita (Novitan 7 veljestä Polkka) päätyi myös sukiksi. Polkka-langan kirjavuuden vuoksi nämä sukat neuloin resoreita lukuunottamatta sileänä neuleena 3,5 mm puikoilla, ja lankaa meni noin 120 grammaa koon 36 sukkiin.
![]() |
| Löysähköt varret menevät mukavasti farkkujenkin lahkeen päälle. |
Polkkaa jäi sen verran, että oletin siitä tulevan vielä kirjoneulesukat pienelle tytölle. Tein noin 3 vuotiaalle sopivat sukat siten, että peruslankana oli fuksian värinen Novitan 7 veljestä ja lisänä tuo Polkka. Lanka riitti, sitä vielä jäikin pieni määrä. Sukkiin meni yhteensä lankaa noin 70 grammaa, josta yksivärisen osuus on n. 40-50 grammaa.
![]() |
| Joku pieni tyttö tulee toivottavasti ilahtumaan näistä sukista. |
Lisäksi olen neulonut pikkuruisia sukkia toimitettavaksi Keski-Suomen keskussairaalan synnytysosastolle ja vastasyntyneiden teholle. (Lämpöä päästä varpaisiin - Neulo hyvä mieli) Pääasiassa olen käyttänyt sukkiin Novitan 7 veljestä -lankoja, vaaleansiniset ovat Vikingin Ville -lankaa. Lankaa tällaisiin pikkusukkiin menee noin 20-40 grammaa. Haasteessa on muuten neulomisaikaa vielä noin kuukausi, eli vielä ehtii mukaan talkoisiin neulomaan vastasyntyneille!
![]() |
| Tämän kokoiset sukat neuloo hetkessä! |
31. maaliskuuta 2014
Pitsineuletakki
Tänään pääsin viimein eroon tilatusta pitsineuletakista, josta viimeksi olen kertonut tässä postauksessa. Kyseessä on siis omalla ohjeella tehty neule, joka on neulottu Dropsin Alpaca -langasta 4 mm puikoilla. Neuletakki on ollut valmiina suunnilleen kuukauden ajan, mutta erinäisistä syistä emme ole pystyneet aikaisemmin pitämään viimeistä neuletakkitapaamista. Tänään vihdoin oli sopiva aika, ja pääsin luovuttamaan neuletakin.
Neuleen viimeistely meinasi alkaa turhauttaa siinä vaiheessa, kun olin neulonut etukappaleiden reunuksen jo kaksi kertaa, enkä kelpuuttanut kumpaakaan. Ensimmäisellä kerralla tuli liian tiukka ja toisella liian löysä. Mallitilkku olisi ehkä ollut paikallaan... Ilman mallitilkkua kuitenkin mentiin ja kolmannella kerralla reunuksesta tuli riittävän hyvä. Tai siis kolmannen neulomiskerran ja pingottamisen jälkeen. Pääsin siis taas kokeilemaan jotakin sellaista lähes jokaisessa neuleohjeessa olevaa kohtaa, jota en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt. Tällä kertaa se ainakin kannatti, sillä reunuksesta sai siten hyvän. Kiinnitystä varten neuleessa on siis tuon rinnan alla olevan nyörin lisäksi yksi hakanen samalla korkeudella. Nahkainen Tänkimäätein-logo vielä helmaan viimeistelemään neuleen ilmeen. :)
Tilaaja joko oli neuleeseen erittäin tyytyväinen tai sitten vain hyvä näyttelemään. ;) Toivoisin ja uskoisin, että hän oli oikeasti kovin tykästynyt neuleeseensa. Minua itseäni jännitti hieman tuossa kuukausi sitten, kun neule tuli valmiiksi, että mitähän tilaaja tykkää lopputuloksesta. Jännitys ehti sopivasti hälvetä tähän päivään mennessä. Otin kuitenkin vielä vähän lankaa ja neulan ym varusteita mukaan, että jos tarvitsee tehdä joitakin pieniä fiksauksia. Onneksi niitä ei tarvittu ja kyllähän se neule lopultakin näytti ihan hyvältä.
![]() |
| Pitsineuletakki Dropsin Alpaca -langasta. |
![]() |
| Valmis pitsineuletakki sovitettavana. |
Ps. Neuletakin etenemisestä on aiemmin kerrottu seuraavissa postauksissa:
28. maaliskuuta 2014
Tilaussukkia
Tässä alkuvuoden aikana olen tehnyt joitakin villasukkia tilauksesta. Yhdet pitsisukat ja kahdet Joulusukka-postauksessakin esitellyn kaltaiset kirjoneulesukat. Kaikki sukat olivat sopivat noin 37-38 kokoiseen jalkaan. Tässäpä hieman kuvia niistä.
Pitsisukkien kuvion muokkasin Pitsikaarroketunikan pitsikuviosta. Olen ennenkin soveltanut sitä kuviota eri vaatekappaleisiin (parit sukat, pipo, lapaset...) ja joka kerralla se on tainnut olla hieman erilainen. ;) Nämä sukat on neulottu 3,5 mm puikoilla Novitan 7 veljestä -langasta. Lankaa meni noin 130 grammaa, eli vähän vajaa 1 kerä.
![]() |
| Pitsisukka sovitettavana... |
![]() |
| Valmiit pitsisukat. Sivustan pitsikuvio ei valitettavasti näy kunnolla. |
Kirjoneulesukat neuloin 3 mm puikoilla. Punaiset sukat ovat Novitan Nallea (menekki noin 100 grammaa) ja Novitan Nalle Luontopolku: joulupuuta (menekki noin 40 grammaa). Pinkien sukkkien pohjalankana on Novitan 7 veljestä ja kirjoneuleraidat ovat Novitan Nalle Luontopolku: kirsikkapuu -lankaa. Lankaa sukkiin meni kuitenkin vain tuo suurin piirtein sama, eli 110 + 40 grammaa. 7 veljestä ja Nalle eivät ole saman vahvuisia lankoja, mutta ainakaan näin päin, että pohjalanka on paksumaa, se ei haittaa (olin aiemmin tehnyt yhdet vauvan sukat samoin 7 veljeksestä ja Nallesta yhdisteltynä. Tällä kertaa langat tulivat tilaajalta, joten en ollut vaikuttamassa lankavalintoihin. 3 mm puikot ovat mielestäni liian ohuet 7 veljestä -langalle, mutta minkäs teet, kun olet autossa matkalla jonnekin, ja pitää vaihtaa työtä ja on vain yhdet sukkapuikot mukana... ;)
![]() |
| Pinkit kirjoneulesukat Novitan 7 veljeksestä ja Nallesta. |
![]() |
| Punaiset kirjoneulesukat Novitan Nalle-langoista. |
![]() |
| Sukilla on vartta noin 20 cm ennen kantalappua. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)
.jpg)


