31. maaliskuuta 2014

Pitsineuletakki

Tänään pääsin viimein eroon tilatusta pitsineuletakista, josta viimeksi olen kertonut tässä postauksessa. Kyseessä on siis omalla ohjeella tehty neule, joka on neulottu Dropsin Alpaca -langasta 4 mm puikoilla. Neuletakki on ollut valmiina suunnilleen kuukauden ajan, mutta erinäisistä syistä emme ole pystyneet aikaisemmin pitämään viimeistä neuletakkitapaamista. Tänään vihdoin oli sopiva aika, ja pääsin luovuttamaan neuletakin.

Neuleen viimeistely meinasi alkaa turhauttaa siinä vaiheessa, kun olin neulonut etukappaleiden reunuksen jo kaksi kertaa, enkä kelpuuttanut kumpaakaan. Ensimmäisellä kerralla tuli liian tiukka ja toisella liian löysä. Mallitilkku olisi ehkä ollut paikallaan... Ilman mallitilkkua kuitenkin mentiin ja kolmannella kerralla reunuksesta tuli riittävän hyvä. Tai siis kolmannen neulomiskerran ja pingottamisen jälkeen. Pääsin siis taas kokeilemaan jotakin sellaista lähes jokaisessa neuleohjeessa olevaa kohtaa, jota en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt. Tällä kertaa se ainakin kannatti, sillä reunuksesta sai siten hyvän. Kiinnitystä varten neuleessa on siis tuon rinnan alla olevan nyörin lisäksi yksi hakanen samalla korkeudella. Nahkainen Tänkimäätein-logo vielä helmaan viimeistelemään neuleen ilmeen. :)

Tilaaja joko oli neuleeseen erittäin tyytyväinen tai sitten vain hyvä näyttelemään. ;) Toivoisin ja uskoisin, että hän oli oikeasti kovin tykästynyt neuleeseensa. Minua itseäni jännitti hieman tuossa kuukausi sitten, kun neule tuli valmiiksi, että mitähän tilaaja tykkää lopputuloksesta. Jännitys ehti sopivasti hälvetä tähän päivään mennessä. Otin kuitenkin vielä vähän lankaa ja neulan ym varusteita mukaan, että jos tarvitsee tehdä joitakin pieniä fiksauksia. Onneksi niitä ei tarvittu ja kyllähän se neule lopultakin näytti ihan hyvältä. 


Pitsineuletakki Dropsin Alpaca -langasta.

Valmis pitsineuletakki sovitettavana.
Ps. Neuletakin etenemisestä on aiemmin kerrottu seuraavissa postauksissa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti