Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Novita. Näytä kaikki tekstit

19. kesäkuuta 2016

Pikkupaita

Kesä on tullut ja sen myötä myös kesämekkokausi. Katselin tuossa mekkojani yhtenä päivänä, ja ärsyynnyin siitä, että kaikki vähän rennommat mekkoni ovat niin avonaisia edestä. Tähän ongelmaan tietenkin auttaisi oikeanlainen bolero, mutta kun boleroistakin kaikki kaapistani löytyvät ovat joko rinnan alta solmittavia tai sitten kokonaan avoimia vaihtoehtoja. Ai niin, paitsi se yksi pitkähihainen, joka kiinnitetään yhdellä napilla edestä, mutta siitäkään ei ole apua tähän ongelmaan. Selvä puute siis vaatekaapissa. Tämä ongelma ei onneksi ole kovin vaikea ratkaista. Niinpä kävelin kauppaan lankahyllylle, ja aloin etsiä sopivaa lankaa.

11. tammikuuta 2016

Vauvan myssy, sukat ja lapaset

Tämän vuoden ensimmäinen tilaustyö oli pienelle tyttövauvalle lahjaksi menevät sukat, lapaset ja myssy. Samaan tyyliin kuin Vauvauutisia -postauksessa esitelty setti. Kunnon pakkasista huolimatta langaksi valikoitui vaaleanpunainen puuvilla-bambu -lanka (Novita Helmi), osittain kyllä kiireisen aikataulun vuoksi - ei vaan ehtinyt käydä hankkimassa merinovillalankaa, ja omista varastoistani ei löytynyt riittävän paljon lankaa settiä varten. Meillä täällä Pihtiputaalla kun on valitettavan vähän valikoimaa, etenkin erikoisempien lankojen suhteen. 

30. joulukuuta 2015

Pienelle neidille

Pääsin tuossa joulun alla tapaamaan ensimmäistä kertaa erästä pientä neitiä (ja toki tapasin myös hänen vanhempansa, joita en ollut tainnut tavata vuoteen...). Oli oikein mukava vierailu, joten melkein voisi toivoa, ettei ihan vuotta tarvitsisi odottaa seuraavaa tapaamista. :D Pienelle neidille tietenkin halusin viedä jotain tuliaisia, ja koska vauvoille on niin kiva neuloa, päätin tehdä hänelle myssyn ja lapaset.

18. joulukuuta 2015

Prinsessasukat prinsessalle

"...että siitä kasvaisi tyttö." Vanhimman veljeni tytär täytti maanantaina 4 vuotta, ja pari vuotta vanhempi veljensä oli ohjeistanut lahjatoiveiden kyselijää, että neiti tarvitsisi jotain tyttöjen juttuja, jotta kasvaisi tytöksi. Isoveli oli tietenkin tuohtunut siitä kun pikkusisko änkeää leikkeihin mukaan. No, ihan vailla tyttömäisyyttä neiti ei kuitenkaan taida olla, sillä nähdessään näiden sukkien neuleohjeen (kuvassa sukat taisivat vieläpä olla marjapuuron väriset), hän heti totesi haluavansa tuollaiset. Niinpä täti-ihmisen ei auttanut muu kuin hankkia hammastikun kokoiset sukkapuikot (koivuiset tietenkin) ja alkaa töihin. 

30. syyskuuta 2015

Vauvauutisia

Vauvauutisia on aina mukava kuulla, ne ovat jotenkin niin hyvää vastapainoa kaikille ikäville uutisille mitä maailmalta kuulee. Onneksi tällaisia mukaviakin uutisia välillä tulee, vauvauutisia tuntuu nimittäin nykyään kuulevan vähän väliä. :) Kaikki pienet neulomukset ovat kivoja ja nopeita ja vauvalangatkin ovat niin miellyttävän pehmeitä, että onko se ihme jos tällaisen vauvabuumin innoittama tarttuu puikkoihin ja alkaa neuloa jotakin lämmikettä jollekin pienelle...? Varsinkin kun veljentytär onnistui kerran kauppareissulla vakuuttamaan minut siitä, että pitää ostaa vähän lisää lankaa poistomyynnistä. Siellä oli nimittäin vielä kaksi kerää jäljellä Novitan puuvilla-bambu -lankaa tummansinisenä ja jostain toisesta kaupasta sitten löysin vielä valkoisenkin kerän samaa lankaa, joten sini-valkoraidallista olisi luvassa. Ja sehän aina sopii!

Tein myssyn, sukat ja lapaset samalla tyylillä kuin nämä villahaalarin kaveriksi tehdyt asusteet. Tällä kertaa taisin vain noudattaa tarkemmin Garnstudion sivuilta löytyvää myssyn ohjetta. Ihan täysin ohjeen mukaan en tietenkään tälläkään kertaa myssyä neulonut... Sukat ja lapaset tein ihan vain "omasta päästä". Sukissa taisi olla 32 silmukkaa ja lapasissa 28. Käytin tietenkin 3 mm koivupuikkojani, ja lankaa koko settiin meni aika tasan 100 grammaa. Valkoista noin 25 grammaa ja sinistä noin 75 grammaa, arviolta. Puuvilla-bambu -lanka on miellyttävän tuntuista ja siinä on kaunis, hieman kiiltävä pinta.

Kaikki raidallinen on aina in. :)

Myssy.

Lapaset. Eipä pitäisi hävitä vain toisen, koska ovat kiinni toisissaan. :P

Sukat. Sukista voi halutessaan hävittää vain toisen...

7. huhtikuuta 2015

Koivupuikot

Eräs ystäväni lähetti minulle tässä taannoin kirjeessä koivuiset sukkapuikot. Olin sellaisia jo joskus katsellutkin ja halusin kokeilla, minkälaiset olisivat käytössä. En vain ollut saanut ostetuksi, koska välttämätöntä tarvetta ei ollut. Kirjekuoresta siis paljastui erittäin mieluisa yllätys! :) 

Koivupuikoista innostuneena valmista tulee. :D

Koivupuikkoja piti tietenkin heti päästä kokeilemaan käytännössä, käteen ne ainakin tuntuivat oikein mukavilta. Täytyy sanoa, että miellyttävämmiltä kuin vastaavat bambupuikot. Kaivoin kaapista jotain vanhaa lankaa, oletettavasti Novitan Nallea, ja aloin tehdä lapasia. Olin koko talven ajan ajatellut, että pitäisi neuloa itselle ohuet lapaset, joita voisi käyttää toisten lapasten alla kylmillä ilmoilla, mutta en vain ollut ehtinyt ryhtyä moiseen aiemmin. Nyt sitten sain koivupuikoista erittäin pätevän syyn tehdä vihdoin nuo lapaset. Lankaa lapasiin meni noin 50 grammaa. Ne on neulottu resoria lukuunottamatta sileänä neuleena. Peukalokiilan ansiosta lapaset istuvat käteen erittäin hyvin.

3 mm koivupuikot ovat täysin suorat vielä ensimmäisen
valmistuneen työn jälkeenkin. Bambuisena vastaavat
taisivat taipua jo aika alkuvaiheessa...

Valmiit lapaset "istuvat kuin hansikas". :p

Koivupuikot olivat niin mukavat työskentelyvälineet, että päätin investoida 5 mm vahvuisiinkin koivuisiin. Minulla oli ennestään 5 mm puikot metallisena, mutta en ole hirveästi tykännyt niitä käyttää, koska ne painavat melko paljon. Ja samasta syystä tahtovat valua helposti pois silmukoista, etenkin erikoislangoilla (mohair jne). Tämän ongelman vuoksi esimerkiksi kolmas Poliittinen pipo meinasi jäädä tekemättä. Koivupuikot ovat huomattavasti kevyemmät, eivätkä ne tunnu käteen kylmiltä edes aluksi, joten kolmaskin KIVEN KOVA TEKIJÄ -pipo on nyt valmistunut Novitan Joki -langasta.

Kolmannesta piposta tuli lapselle sopiva, ja neuloin siihen lisäksi vuorikerroksen Dale Garnin Baby Ull -langasta. Eipähän kutita pienenkään ihmisen päätä. Molempia lankoja meni pipoon noin 40 grammaa. Neuloin myös vuorikerroksen 5 mm puikoilla, joten se on melko harvaa neulosta. Tällä kertaa en viitsinyt alkaa kirjoa tekstiä, joten tein sen kokonaan Regian ABS Latexilla. Ja tuli kyllä paras lopputulos.

Tämän pipon jälkeen lankaa jäi vielä ihan pieni erä.
Ehkä pöllön verran?

Voin kyllä suositella erittäin lämpimästi,
ovat todella miellyttävät käyttää!!

28. marraskuuta 2014

Jämälangat saunan piippuun

Niinpä niin. Saunaan tarvitsisi piipun. Ja kiukaan. Nimittäin tuonne Pihtiputaan Partiolaisten eräkämpälle. Siellä on saunaremontti melkein valmis, ja nyt vielä viimeiset ponnistelut rahankeruun suhteen, että saataisiin sauna käyttökuntoon. Siellä on mm partiolaisten isät tehneet hienoa (talkoo)työtä, ja nyt on sitten meidän muiden vuoro. Adventtikalenterien myynnin lisäksi osallistumme huomenna lauantaina 29.11. taustajärjestömme Pihtiputaan ev. lut. seurakunnan adventtimyyjäisiin, ja myyjäisten tuotto menee tietenkin saunan piipun hyväksi. Niinpä siis minäkin päätin kantaa korteni kekoon ja hyödyntää paksut jämälangat. Tällä kertaa niistä tuli pipoja. Toivottavasti niitä ilolla ihmiset huomenna ostavat! :)

Kaikki 9 valmista pipoa (yksi jäi vielä kesken, saa nähdä ehtiikö valmiiksi myyjäisten aikana) ovat erilaisia. Yhteistä niillä on se, että kaikki on neulottu 7 mm sukkapuikoilla ilman ohjetta. Ja tietenkin kaikista löytyy TÄNKIMÄÄTEIN-logo. Käytetyistä langoista kaikkien lajike ei ole edes tiedossa, mutta tunnistamani langat olivat Novitan valikoimista. Tempoa, POPpia ja Kuuraa. Jokainen pipo taitaa olla myös eri kokoinen, joten jospa sieltä löytyisi jokaiselle tarvitsevalle sopiva yksilö. Ja annetaanpa sitten kuvien puhua puolestaan.


Tervetuloa ostoksille! :)

Tunnistamaton vaaleanpunainen lanka jalostui kahdeksi tupsupipoksi.
Vasemmalla pelkkää palmikkoa ja nurjaa, oikealla lisäksi pitsiraitoja.

Novitan Temposta tuli aikuiselle sopivan pipon lisäksi pikkupipo.

Raitapipot Novitan POP-langasta. Aikuiselle ja vauvalle.

Musta-harmaa pipo Novitan Tempoa, joustinneuletta.
Pörröinen sini-valkokirjava pipo on Novitan Kuuraa.
Sileän neuleen vuoksi alareuna rullautuu hauskasti.
Ylimmästä piposta ainoastaan harmaan raidan lanka-
merkki on tiedossa - se on Novitan Tempo.
Pipo ainaoikeinneuletta.

31. elokuuta 2014

Paloja

Sain joku aika sitten hyvänlaisen erän harmaata Novitan Sylvia -lankaa. Langasta 86 % on villaa ja loput 14 % silkkiä, eli se on oikein miellyttävän pehmeää. Mietin mitä voisin langasta tehdä ja mieleen tuli paljon erilaisia vaihtoehtoja villapaidasta pipoon ym asusteisiin ja sisustustuotteisiin. Lanka on pääosin melko paksua (puikkosuositus 7-8 mm), joten villapaitaa siitä en taida tehdä. Pipo voisi tulla kysymykseen, tällainen lanka ei todennäköisesti kutita. Mutta kun pipojakin tuli viime talvena tehtyä useampiakin yksilöitä... Kaulahuivejakaan en taida tarvita enempää. Mutta ihanan muhkealle torkkupeitolle on toki aina kysyntää. Siispä taidan tehdä sellaisen. Tai jopa päiväpeiton, mikäli lankaa riittää. Tuossa nuo langat ovat koko kesän houkutelleet tarttumaan koukkuun tai puikkoihin ja aloittamaan, mutta en ole viitsinyt aloittaa mitään uutta projektia, kun keskeneräisiäkin löytyy eri kokoisia (villapaidasta ja -sukista aina noihin kaapin uumenissa odottaviin ikuisuusprojekteihin).  Enkä kyllä ole saanut päätetyksi millaisen peiton tekisin. ;)

Tuossa äskettäin totesin, etten jaksa mennä vielä nukkumaan, ja jotain käsitöitä voisi tehdä, mutta mikään aloitettu työ ei houkuttanut. Joten kaivoin esiin Frida Ponténin Virkkauksen ilo -kirjan, 8 mm virkkuukoukun ja yhden kerän Sylviaa. Ja aloin virkata. Tein kaksi erilaista palaa, ihan vain malliksi. Toinen on perinteinen isoäidinneliö ja toinen tuollainen kukkapala. Meinasin, että voisin yhdistellä peittoon paria erilaista palaa, koska en aio käyttää peittoon muun väristä lankaa. En ole ihan varma vielä käytänkö juuri tuota kyseistä kukkapalan mallia, vai koitanko löytää jonkun helpommin neliönmuotoisiin paloihin yhdistettävän mallin, mutta ainakin nuo palat ovat melko samankokoiset. Ja tuo kukkapala on kyllä kaunis. Perinteinen isoäidinneliö näyttää aika tylsältä sen rinnalla. Pelkästään kukkapaloista tehtynä peitto ei kuitenkaan olisi niin muhkea... Mutta onneksi tällä ei ole kiire. :) Saa nähdä kuinka kauan nämä palat odottavat ennen kuin lopulta saan peiton tehtyä. Ja että käytänkö kyseisiä paloja peittoon ollenkaan. Jännä nähdä.

Kahden palan jälkeen 50 grammasta lankaa on vielä vähän jäljellä.

19. huhtikuuta 2014

Aasi

Luulenpa, että selkäni minua kiittäisi huomenna (jos vain osaisi), joten aihe on hyvin ajankohtainen. Mietin joulun alla, että minkälaisen pehmolelun neuloisin kaikista vauvoimmalle veljenlapselleni joululahjaksi. Minulla oli useampia vaihtoehtoja, ja kyselin muutamilta ystäviltäni mielipidettä tähän vaikeaan kysymykseen. Eräs ystäväni ihastui tähän aasiin, joten päätin tehdä sen HÄNELLE joululahjaksi. (Vauva sai nallen.)

Arno Aasin ohje löytyy Pehmoilua-postauksessa esitellystä kirjasta. Tämäkin taisi olla ohjeen mukaan huovutettava pehmo, mutta neuloin aasin paksuilla puikoilla Novitan Sirkus -langasta, joten en huovuttanut sitä. Täytteenä on tietenkin tuttuun tapaan pumpulia. Silmät ovat pienet napit ja sieraimet kirjoin. Aika sympaattinen kaverihan tuo on. :)

Neulottu Aasi. Häntä pilkistää ihan vähän tuolta takaa.

Pystyssä sojottava otsatukka on mielestäni aika jees...

9. huhtikuuta 2014

Huopatossut

Pääsin edellisessä postauksessa (Ruohonvihreää...) tuohon vihreän makuun, joten kerrotaanpa tällä kertaa kummipojan aikoinaan saamista huovutetuista tossuista. Keväisen vihreät tossut on siis ensin neulottu ja valmiina huovutettu pesukoneessa.

Tein tossut joskus opiskeluaikoinani, käyttämäni lanka oli Novitan Huopanen ja puikot 7 mm paksut. Lankaa näihin lapsen tossuihin meni vajaa 1 kerä. Ohjeen löysin muistaakseni Novitan sivuilta... Vai olisiko ollut peräti lankavyötteessä? No, Novitalta kuitenkin. Koko oli vaikea määritellä, ihan pienelle lapselle ei ohjetta lötynyt, ja huovuttamisen aiheuttamaa kutistumista en pystynyt arvioimaan, joten tein pienimmän löytyneen koon. Isothan ne pojalle olivat, mutta olipahan niistä iloa pidempään. ;)

Tein tossujen pohjiin liukuestekuviot Farnia Oy:n maahantuomalla kohovärillä (tuotteen virallista nimeä ei näy maahantuojan etiketin alta). Ostin tuon jostain askartelukaupasta, ja se oli siitä valikoimasta eniten sopivaa käyttötarkoitukseeni. Alussa se toimikin ihan hyvin, mutta käytössä ja pesuissa se on kovettunut eikä enää täytä tarkoitustaan yhtä hyvin. Tuote kuitenkin kestää konepesun 40 asteessa. Ongelmana voi olla ehkä myös se, että pohjana sillä ei ole tasainen kangas vaan tuollainen huovutettu neule. Myöhemmin tekemieni Pitsitossujen liukuestekuviot (Regian ABS latex) ovat säilyneet käytössä paljon parempina. Ne tuntuvat edelleen joustavilta kun taas näiden tossujen kuviot ovat aivan kovat.

Neulotut, pesukoneessa huovutetut lapsen tossut.

Tossuissa on sauma takana.

Liukuestekuviot ovat käytössä hieman kulahtaneet...
Ja ei, en ole ehtinyt vielä tehdä virolaispuseroa (punainen palmikkoneule Dropsin Karismasta) valmiiksi, koska en ole ehtinyt kuluneen puolentoista viikon aikana juurikaan neulomaan. Toiveissa on kuitenkin saada pusero valmiiksi ennen pääsiäistä. Tänään (noin puolen tunnin päästä) kokoontuu Martta-kerhomme pitkästä aikaa, joten enköhän saa neuletta ainakin eteen päin, jos en jo ihan valmiiksi asti. :) Hihat ovat siis melkein valmiit, pyöriöt enää puuttuvat. Kauluksen ja etenkin nappilistan kanssa saattaakin kyllä vielä vierähtää tovi jos toinenkin...

2. huhtikuuta 2014

Pehmoilua

Nyt on niin hyvä fiilis, että ajattelin vähän pehmoilla täällä tuoreitten sämpylöitten ja miedon savuaromin (uunissa tulet) tuoksun keskellä. Mulla on tossa yks villasukantekele vieressä ja korissa oottaa palmikkopuseron hihat (pituutta n. 20 cm, ei siis ihan valmiit vielä), että tarttuisin puikkoihin ja alkaisin hulluna neuloo. Joo joo, ihan kohta!

Mutta siis, alotetaanpa huhtikuu esittelemällä 2 vuonna 2010 tehtyä käsityötä. Vanhin veljeni sai lokakuussa 2010 pojan ja toiseksi vanhin veljeni seuraavassa kuussa tyttären. Täti toki halusi muistaa pienokaisia jollain muullakin kuin myssy-sukat-lapaset -setillä (jollaiset toki tein molemmille), joten neuloin heille puput. Muokkasin ohjeen alla (kuvassa) olevan kirjan kansikuvapossun ohjeesta, ja pupuista tuli oikein sievät. Lanka on muistaakseni jotain Novitan Luxus Cottonia tai vastaavaa melko paksu (ainakin Kotiväkeen verrattuna) puuvillalanka. Kuono ja silmät on kirjailtu Novitan 7 veljestä -langalla. Täytteenä pumpulia. Langanmenekkiä en kyllä yhtään muista, mutta yllättävän pitkälle yksikin kerä riitti. Jälkimmäisen pupun toiseen korvaan piti käyttää jotakin muuta lankaa.

Puput saivat vielä kaulaansa rusetit satiininauhasta. Vihreä veljenpojalle menevään pupuun ja vaaleanpunainen veljentyttärelle. :) Täsmälleen samanlaisia pupuja lapset eivät muutenkaan saaneet. Naamatauluissa on tietenkin eroa, mutta muistaakseni vihreärusettinen pupu oli hieman pienempi. Ei kylläkään kovin mainittavasti. Neule on ainaoikein neuletta, jotta neulepinta tuntuisi joltakin.

Pupu ainaoikeinneuleesta.

Molemmat puput valmiina odottamassa uusia omistajiaan.

Kannen possupehmon sai kummityttöni aikoinaan lahjaksi.
Kyseisestä Milja-possusta ei valitettavasti ole kuvaa todisteena.
Kirjassa on muitakin ihania pehmoleluohjeita. Voin suositella! :)

27. maaliskuuta 2014

Sirkuspipot

Tässä jonakin päivänä päätin vähän vähentää tuota lankavarastoani, joten tein pari pipoa. Käytin loppuun aikoinaan ostamani Novitan Sirkus-langat (musta, harmaa ja turkoosi). Jälkimmäiseen pipoon piti tosin loppuhuipennukseksi laittaa pätkä jotain muuta vastaavaa Novitan mustaa lankaa, kun kaikki Sirkukset loppuivat. 

Sirkus1-pipo on hieman suurempi kuin Sirkus2. Silmukkamäärä molemmissa on sama, mutta Sirkus1 on pääasiassa sileää neuletta ja korkeutta sillä on n. 24 cm, kun taas kokonaan joustinneuletta oleva Sirkus2 on vain n. 22 cm korkea.


Sirkus1. Langanmenekki n. 90 grammaa.

Sirkus2. Langanmenekki n. 80 grammaa.

Sirkus1-pipon sisälle mahtuu hyvin isommatkin hiukset.

Molemmat Sirkus-pipot. Kokoero tulee hyvin esiin.

Näille pipoille ei ole vielä omistajaa tiedossa, joten jos olet kiinnostunut saamaan Sirkus-pipon omia korviasi lämmittämään, oleppa hyvä ja ota yhteyttä! :)

25. maaliskuuta 2014

Jättinalle

Muistin tuossa nähdessäni yhtä veljistäni pitkästä aikaa, että tein hänelle 18-vuotislahjaksi nallen. Pyysin häntä kuvaamaan sen ja lähettämään kuvat minulle, että saan esiteltyä sen upean tuotoksen täällä blogissani. Nallea ei kuitenkaan heti löytynyt, mutta onneksi muistin hämärästi kuvanneeni nallen sen valmistuttua. Jopa löysin pienen etsimisen jälkeen ne kuvat, joten tässäpä teille!

Tein nallen Novitan Mambo-langasta. Langanmenekkiä en kyllä yhtään muista. Ohjetta minulla ei ollut, joten nalle on aika mielikuvituksellinen. Tärkein syy nallen tekemiseen oli se, että meillä oli tarkoituksena antaa aikuistuvalle veljellemme selvitymispakkaus, ja olimme hankkineet erilaisia "hyödyllisiä" tarvikkeita (hiirenloukuista näkkileipiin ja naisten sukista kravattiin) ja nämä tarvikkeet tarvitsivat jonkinlaisen lahjapakkauksen, pelkkä muovikassi ei mielestäni kelvannut. Neuloin sitten tällaisen hienon nallen, joka toimii samalla säkkinä. Nallen mahaosa on siis "säkki", jonka suuaukko kiristetään kiinni ja tuo kaulassa oleva rusetti toimi pussinsulkijana. Nallen pää (kuono toki myös) ja tassut ovat superlontäytteiset. Teksti on tehty kirjoneuleena. Tarkkoja mittoja en muista, mutta tuohon mahaan mahtui muistaakseni normaali tyyny (50x60 cm?), eli aika kookas nalle on kyseessä. :)

Jättinalle Novitan Mambo-langasta.

Nalle istumassa sohvalla. Kuvan pöllö on n. 20 cm korkea.

Pitäähän pakkauksesta pakkauslista löytyä.
Listassa lueteltiin tietenkin kaikki nallen sisälmykset.

5. maaliskuuta 2014

Mohairpusero

Tämä neule on varmaan toiseksi vanhin isommista töistäni. En muista tarkalleen, milloin olen puseron tehnyt, mutta ohje siihen löytyi Suuri Käsityö 10/2009 -lehdestä. Ihan ohjeen mukaan en puseroa tehnyt, en halunnut ihan niin pitkiä resoreita (varsinkaan hihoissa) ja suurta "muhkeutta" sileään osaan. Lankakaan ei ollut ohjeen mukaista, vaan käytin lähimarketista löytyvää ja opiskelijan kukkarolle sopivampaa Novitan Rose Mohairia. Puserosta tuli hyvä, ja se onkin ollut kovasti käytössä. Ja on edelleenkin huolimatta siitä, että olen pessyt sitä pesukoneessa jopa normaalipesussa 40 asteessa. Nykyisin olen kyllä alkanut arvostaa neuleitani enemmän ja pesen ne aina käsinpesuohjelmalla. Konepesun kestävätkin neuleet. Ja villasukatkin. Yleensä. :P (paitsi ne yhdet Novitan Kotiväestä neulotut sukat)

Pusero edestä. Kuvan sukista mainitsin tässä villasukkapostauksessa.
Sukkalangat ovat Lauri Sukkalankaa(menekki n. 120 g) ja Novita
7 veljestä Punatulkkua (meni n. 50 g).
Tämän kuvan söpöt pitsisukat on neulottu Novitan
Kotiväestä (ohje löytyy Novitan Sukkalehdestä).

27. helmikuuta 2014

Hupullinen mekko

Noniin, vihdoin aion kertoa tämän punaisen mekon tarinan. Olen jo aiemmin maininnut siitä ainakin tässä pitsikaarroketunikasta kertovassa postauksessa. Lanka on siis Novitan Katri akryylilankaa, ja tein siitä ensin pikkusiskolleni tunikan. Lankaa jäi yli ihan reilusti, joten totesin saavani siitä vielä itselleni mekon. Ohjetta minulla ei tietenkään ollut, mutta katsoin mallia silmukkamäärien suhteen juuri tuosta kyseisestä pitsikaarroketunikasta. Tein helmasta jonkin verran leveämmän ja aika paljon kavennuksia vyötärölle, sivusaumoihin. Rinnan alle tein nauhakujan langankiertojen avulla. Takakappaletta levensin hieman vyötärö-kainalo välillä, etukappaleessa taas enemmänkin (nauhakujan jälkeen) lisäilemällä silmukoita. Etukappaleen yläosan tein kietaisutyyppisesti. Ja yläosan hihoineen tietenkin kaarroketyylillä. Saumakohtiin laitoin pari nurjaa silmukkaa antamaan ilmettä. Eikä tarvinnut muistaakseni tehdä kuin kaksi kertaa tuo rintamus. Korkeintaan. :)

Aluksi tein mekosta huputtoman. Päättelin vain pääntien silmukat muutaman joustinneulekerroksen jälkeen. En kuitenkaan ollut tyytyväinen siihen, se kaipasi jotain. Joten jätin asian hautumaan ja neuleen käsityökoriin odottamaan. Vuodeksi tai pariksi. 2012 jouluksi halusin saada mekon valmiiksi, joten päätin tehdä siihen hupun. Poimin silmukat pääntieltä ja aloin neuloa. Hupun yläosan tein samaan tyyliin kuin kantapääkavennukset. Ja lopuksi vielä viimeistelin hupun ja kietaisuosan reunuksen joustinneuleella. Ja olin vihdoin tyytyväinen. :)

Nahkainen naru ja puuhelmet viimeistelivät mekon ilmeen. Halusin ehdottomasti mustan nahkanauhan, vaikka tiesin, ettei se kestä pesussa kovin hyvänä... Olen edelleen tyytyväinen nahkanauhaan, vaikka se onkin pesussa haalistunut aika paljon. Koska laiskuuttani en ole jaksanut sitä irrottaa mekosta ennen pesua. Mekko on kuitenkin mukava ja edelleen melko ahkerassa käytössä kylmänä vuodenaikana. Väri on IHANA.

Mekko valmis.
Takaa mekko näyttää tältä.
Sileää neuletta oli hyvä neuloa samalla kun teki jotain muuta.
Muutoin tuollaisia laajoja sileitä pintoja ei oikein jaksaisi neuloa...

Sukat ovat Novitan Tempo -lankaa.
Pitsikuvio sama kuin tässä pitsikaarroketunikassa.

15. helmikuuta 2014

Laukkuja ja kasseja

Lauantain kunniaksi ajattelin kertoa teille tekemistäni laukuista. Muutamia olen "urani" aikana tehnyt. Ihan ensimmäisen kerran tein laukun jo koulussa käsityötunnilla. Se oli keltainen. Virkkasin sen paksusta puuvillalangasta. Kooltaan laukku oli melko iso ja malliltaan suorakulmainen, melko litteä. Siinä oli läppä ja pitkä hihna. Muistaakseni ei mitään kiinnitysjärjestelmää. En muista koskaan käyttäneeni kyseistä laukkua, ja olenkin jo aikoja sitten purkanut sen. Eihän nyt hyvää lankaa hukkaan voi heittää. :P Kuvaa tuosta tekeleestä ei ole.

Viime kesänä hoksasin, että tarvitsen valkoisen juhlalaukun eräiden ystävieni häihin. Ja koska en olisi ehtinyt enää ostoksille mihinkään, päätin tehdä sen itse. Olin löytänyt Suuri Käsityö 3/2013 -lehdestä sievän virkatun kirjekuorilaukun, ja sen tyylistä ajattelin tehdä. Loppujen lopuksi tein kuitenkin aivan erilaisen. :D 

Virkkasin laukun pääasiassa Sirdar Snuggly Baby Bamboosta. Lankaa oli jäänyt yli kummitytölleni tekemästä puserosta n. 50 g. Ihan kokonaan tuo määrä ei laukkuun riittänyt, vaan virkkasin läppään raitoja kaksinkertaisella Novitan Kotiväki -langalla. Samoin reunuksen huolittelu ja hihna on tehty Kotiväestä. Laukku on tehty kokonaan kiinteillä silmukoilla ja kevyesti hohtava bambulanka antaa sille mukavan juhlavan ilmeen. Tein sisävuorauksen alushameesta ylijääneellä palalla, ja vuoren ja laukun väliin laitoin vahvikkeeksi roskikseen menossa olleen laminoidun tulostuspaperin. Varsinainen ekolaukku siis sisäpuolelta. ;)

Virkattu kirjekuorilaukku. Kokoa laukulla on n. 20x 13 cm.
Syksyllä löysin aivan ihanan väristä Novitan Crystal -lankaa. Punaista tietenkin. Olin joskus jotakin ohjetta etsiessäni bongannut Novitan nettisivuilta kivan kassin ohjeen. Ohje löytyy myös Novitan Syksy 2010 -lehdestä. Tämä kassi oli tehty Novitan Crystal ja Isoveli -langoista. Onnekseni löysinkin Joensuusta syyskuun alussa Crystalin sävyyn sopivaa verenpunaista Isoveli-lankaa, joten ei muuta kuin neulomaan! Kassi valmistui todella nopeasti 10 mm puikoilla. Yläreuna on joustinneuletta, muutoin helmineuletta. Ihan ohjeenmukaista en kassista tehnyt, lähinnä hihna ja koristeet ovat poikkeavia.

Tällä kassilla on kokoa n. 30x30 cm.
Crystal-langan paljetit tuovat hieman blingblingiä arkeen. :P

Kummitytöilleni päätin tehdä laukut joululahjaksi tuosta Crystal - Isoveli -yhdistelmästä. Toinen tytöistä sai punaisen, omasta kassistani ylijääneistä langoista (joku oli taas varannut lankaa ihan reilusti...). Lankaa on edelleenkin sen verran, että jotain pientä vielä voisi tehdä. Toiselle kummitytölleni tein violettiin vivahtavan kassin, Crystalin sävy taisi olla vadelmanpunainen, mutta Isoveliä ei löytynyt samaa sävyä, joten valitsin yhteensopivaa violetin sävyä. Näihin laukkuihin minulla ei ollut ohjetta, mukailin ne tuosta kassin ohjeesta. Tein vain aika reilusti pienemmät. Ja ilman kavennuksia. Taisin tähän punaiseen tehdä sivupalat erikseen, violetti on muistaakseni yhdestä palasta tehty, kuten omakin kassini. Se on vain neulottu poikittain, joten siinä ei ole ylhäällä joustinreunaa.

Toinen kummityttöni sai punaisen,

toinen violetihkon laukun joululahjaksi. 

Tällaiset kassin kahvat olen joskus tullut hankkineeksi. Niistä tulee joskus kassi.
Kunhan löydän sen täydellisen mallin ensin. :)

3. helmikuuta 2014

Terveisiä lankaostoksilta! :)

Oi joi, tänään oli selvästi mun päivä, vaikka ei ensin siltä tuntunukkaan... Lähin hakemaan viininpunasta Karismaa (Drops) ja katoin, että Äänekoskelta Neulotuksesta pitäis ainaki löytyä. Mutta kuinkas kävikään. Kaikki oli jo myyty! :o Samoin oli laita punasen Extra Fine Merinon kanssa. Mutta onneks Jyväskylän Poppelista löyty juuri oikeaa Karismaa. Ostin kaikki loput. :D Pelkäsin, ettei sielläkään ole, koska verkkokaupassa ei ollut sitä tarjolla. (Eikä sitä löytynyt Lahden Kärkkäiseltäkään kuin yksi ainoa kerä.) Ja kyllä tuli hyvä mieli, vaikka Extra Fine Merinoa ei sieltäkään löytynyt punaisena. Onneksi korvaava tuote löytyi. Eli ei muuta kuin unelmoimaan uusista neuleista... Ja kiireesti tekemään keskeneräiset valmiiksi, että pääsee aloittamaan uutta! :)

Iki-ihana viininpunainen Karisma ja kirkkaammaan punainen Cotton Merino Dropsilta
ilahduttivat kovasti. Taustalla oleva vihreä on erääseen tilausneuleeseen varattua Novitan
7 veljestä -lankaa ja harmaa itselleni joskus tulevaan pitsipuseroon Novitan Tennesseetä.

30. tammikuuta 2014

Pitsipusero valmis! :)

No niin. Eilen illalla se tuli valmiiksi. Se pusero, jonka aloitin välityönä, ja tarkoituksena oli tehdä sitä aina silloin, kun en jostain syystä pysty etenemään työn alla olevassa tilausneuletakissa. Sain pitsipuseron takakappaleen valmiiksi viikko sitten torstaina, ja perjantaina sain lisää tarkistettuja mittoja tilausneuleeseen, joten pystyin taas etenemään sen kanssa. (Neuletakin etukappaleiden mallikin muuttui, mutta siitä lisää joskus myöhemmin.) Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että haluan tuon oman puseroni viikonlopuksi valmiiksi, ja siihen pitäisi päästä, jos n. tunnin neuloo joka päivä. Annoin itselleni kuitenkin ehdoksi, että ennen kuin aloitan oman puseroni neulomisen, täytyy joka päivä neuloa vähintään tunnin verran tuota tilausneuletta. :D

Niin sitten tein. Ja siitä huolimatta sain puseroni jo eilen valmiiksi. Askartelin siihen hyvän aikaa eilen jonkinlaista logoa tms TÄNKIMÄÄTEIN-merkkiä, koska en nappia viitsinyt ommella. (Koska en ole vielä saanut aikaiseksi hankkia mitään polttosysteemiä, millä saisi pysyvämmän jäljen kuin tussilla.) No, nimenomaan jonkinlaisen sain tehtyä. Voin kertoa, että seuraavaan en tee ainakaan samanlaista. Näitäkin saisi varmaan helposti tilattua netistä, täytyy vaan ensin kehitellä joku idea minkälaisia viitsisi tilata enemmänkin.

Lähes valmis. Teksti on kaksinkertaista ompelulankaa.
Puseroon meni kaikenkaikkiaan ihan vähän yli 250 g lankaa. Ja lankahan oli Novitan Miami. Ohjeen löysin Suuri Käsityö 5-6/2013 -lehdestä. Tein resorin 16 cm korkeana (ohjeessa oli 20 cm), muuten tein ohjeen mukaisen xs/s -kokoisen puseron. Minun 3 mm paksut puikot olivat lainassa aloittaessani puseroa, joten käytin helmaresoriin 4 mm puikkoja. Kauluksen ja hihojen resorit tein 3 mm puikoilla. Ja olisi siitä helmastakin parempi tullut ohuemmilla, nyt se on vähän löysä. Pujotin sitten helmaan ohutta kuminauha pitämään resoria edes vähän paremmin kasassa. Pitsiosan tein 4,5 mm puikoilla, ja olivat mielestäni oikein sopivat tuohon.

Pusero valmis! Näyttää ihan oikealta. :)
Lähikuva merkistä. Yllättävän fiksulta tuo tuossa näyttää.
Vai mitä te, hyvät lukijat, olette mieltä?
Pitsimallista saa paremman käsityksen tästä kuvasta.

28. tammikuuta 2014

Pitsikaarroketunika

Ihastuin aikoinaan Novita Syksy 2009 -lehdessä olleeseen pitsikaarroketunikaan, ja sellainen piti tietenkin saada tehdä. Itselleni ja pikkusiskolle myös, lehdessä oli koot aikuiselle ja lapselle.

Siskon tunikan tein Novitan Katri -langasta. Lanka on 100 % akryyliä, mutta koska punaisen sävy on aivan täydellinen (ja lanka oli todella halpaa), en voinut olla ostamatta. Ja onhan tuo akryyli pehmeää, eikä takuulla pistele herkemminkään kutisevaa ihmistä. Ellei sitten satu olemaan allerginen sille. En muista paljonko Siirin tunikaan meni lankaa, mutta ainakin sitä jäi jäljelle ihan reilusti, sain siitä vielä mekonkin itselleni - mutta siitä lisää joskus myöhemmin. :) Muistaakseni tunika oli sopiva jo silloin pari vuotta sitten kun se valmistui, mutta näyttääpä tuo mahtuvan vieläkin, vaikka hän onkin jo kasvanut pituudessa ohitseni.

Mielestäni tuo tunika käy hyvin sekä housujen että hameen kanssa ja on siten aika monikäyttöinen. Malli on todella helppo, pääasiassa sileää neuletta muutamilla kavennuksilla (aikuisten mallissa). Joustinneulehelmalla ja pitsikaarrokkeella. Kannattaa vaan kiinnittää huomiota kaarrokkeen alussa siihen, ettei luo hihaosan silmukoista liian tiukkoja. 

Pitsikaarroketunika Novitan Katri -langasta.
Itselleni tein tunikan Novitan Metsänvihreästä Puro-langasta.
Langanmenekki oli muistaakseni 250-300 g ja koko xs tai s. Tai xs/s...

Ihastuin tähän pitsimalliin, sitä löytyy myös muutamista sukistani sekä piposta ja lapasista. :)

Myöhemmin tein itselleni tunikan vielä Puro-langan Luumupuu-sävystäkin.
Sukat ovat Novitan Rose Mohair -lankaa, ja niissä toistuu kaarrokkeen pitsikuvio.

26. tammikuuta 2014

"Verkkopaita"

Tämän neuleen ohjeen bongasin muistaakseni Novitan Kevät 2012 -lehdestä. Ohjeen mukainen lanka olisi ollut Novitan Puro Batik, joka siis on pätkävärjättyä akryylilankaa. En kuitenkaan viitsinyt hankkia kyseistä lankaa, koska minulla sattui olemaan muutama kerä poistomyynnistä (1 € /kpl - ei vaan voi jättää kauppaan, vaikkei tietäisikään mitä kyseisestä langasta tekee!) ostettua Novitan Tico Ticoa (siinä on sentään edes 75 % oikeaa villaa) luonnonvalkoisena. Tosin käyttämäni lanka on huomattavasti ohuempaa kuin ohjeen mukainen lanka olisi ollut, mutta ei hätää - isot puikot käyttöön ja eikun neulomaan! Neuloin takin 5 mm puikoilla (kun langalle suositus on 2,5 mm puikot), ja lopputulos oli mielestäni ihan hyvä. En muista, että olisi kokojen suhteen muuten tarvinnut tehdä mitään poikkeusjärjestelyjä.

Neule sai jo alkuvaiheessa työnimekseen verkkopaidan pitsineuleen reikäisyyden vuoksi, ja verkkopaitana neule edelleen kulkee. Vaikka oikeastihan kyseessä on neuletakki. No, kuvasta voitte itse katsoa kuinka verkkomainen pinta kyseessä on. Lankaahan tähän neuleeseen ei ihan kauheasti mennyt, eli tarkoittaa sitä, että Tico Ticoa on edelleen jäljellä niin paljon, että saisin varmaan ainakin toisen samanlaisen. Tarkempia määriä en muista, mutta veikkaisin jotain 200-300 g. Neule valmistui syksyllä 2012, juuri sopivasti niin, että sain sen "kesälomareissulle" Kreetalle mukaan. Tosin tuolla reissulla neule jäi käyttämättä, mutta Suomen oloissa se on ollut ihan mukava lämmike, rei'istään huolimatta. :)
Neule valmis!

Kuvan sukat olen tehnyt neuleurani alkuvaiheessa.
Lanka on Novitan Nalle Colori, ja tällaisia perussukkia tein
todella monet, aina kun oli tullut uusi ihana väri kyseisestä langasta,
oli tehtävä uudet sukat. Tosin osa niistä päätyi veljille ja ystäville. :)

Pitsiä pitsin päälle.