10. joulukuuta 2015

Kokopitsinen tilauspusero

Tänään valmistui yksi ikuisuusprojekti. No, ei tuo varsinaisesti ikuisuusprojekti ollut, kesti vain vähän yli puoli vuotta tai jotain sinne päin. Keväällä muistaakseni sain siitä tilauksen ja langat sitä varten. Lanka on Novitan Rose, ja mustan värinsä ansiosta varsinkin viimeistelyt oli aika työlästä tehdä, jos ei ollut tarpeeksi valoisaa. Valmiiksi tuo kuitenkin tuli, ja näytti jopa ihan mukavalta. Kokeilin sitä itselleni eilen viimeistelemättömänä, ja arvelin, että kaipa se on riittävän sopiva. Tilaaja ei ole sovittanut puseroa vielä kertaakaan, ja mitatkin olivat hyvin suurpiirteiset. Paidasta piti tehdä mieluummin aika reilu ja löysä, joten päätin keventää sitä neulomalla sen kokonaan pitsisenä. Varsin reikäinen verkkopaita siitä tulikin. :)


Mitään ohjettahan minulla ei tällä kertaa ollut, joten soveltamista riitti. Lankaa meni vaivaiset 220 grammaa (suunnilleen), joten ei se ehkä liian painava ainakaan ole. Vähän jännitti (ja jännittää kyllä edelleenkin), että minkälainen paidasta mahtaa tulla ja että tykkääkö tilaaja siitä... No, se selvinnee lähempänä joulua. 

Paidan helma on aika leveä, joten tein kavennuksia vyötärölle ja sitten taas hieman levensin ennen kainaloita. Virkkasin helmaan noin 110 cm pitkän nyörin, jolla helma on "kursittu" kokoon. Helmasta löytyy myös tuttuun tapaan Tänkimäätein-logo. Pusero on neulottu suljettuna neuleena kainaloihin asti, ja sitten kainalokavennuksista eteen päin taas kaarroketyylisesti kaula-aukkoon asti. Hihasaumat piti ommella ja se vaati kyllä valoa!! Mutta kyllä nyt on taas hyvä fiilis, kun tuo urakka on pois käsistä ja saa taas aloittaa jotain uutta! :)

Siinä se nyt roikkuu. :)

Pitkästä aikaa tuli myös ommeltua tuo merkki valmiiseen työhön.

Kaula-aukko on edestä vähän syvempi kuin takaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti