22. joulukuuta 2015

Kirjoneulepusero

Tein uuden ennätyksen. Villapaidan neulomisnopeudessa. Tämä paita valmistui nimittäin alle viikossa, joka on ainakin yhtä päivää lyhyempi aika kuin aiempi nopeusennätys, eli poolokaulusneule. Enkä siltikään käyttänyt kaikkea liikenevää aikaa neulomiseen, vaan luin samalla myös ainakin Kristiina Vuoren Neidonpaula -kirjaa (joka muuten oli ihan hyvä kirja). Lupasin Norjalaista-postauksessa, että voin ainakin harkita toisenlaisen kirjoneulekuvion tekemistä seuraavaan kirjoneuleeseen. Hetkisen harkittuani totesinkin, että taidanpa haluta omaan puserooni sellaisen hieman tähtimäisen kuvion, jonka olin bongannut ainakin Garnstudion verkkosivuilla olevissa neuleissa ja Eline Oftedalin Norjalaiskuviot -kirjassa. Halusin myös neuloa puseron ylhäältä alaspäin ja kokonaan suljettuna neuleena, joten etsiskelin ohjeita sellaiseen puseroon, mutta enpä löytänyt. Yhden Karisma-langasta ylhäältä alaspäin neulotun poropuseron ohjeen löysin, ja päätin muokata siitä itselleni ja haluamalleni kuviolle sopivan mallin (Oli siellä muitakin ylhäältä alas neulottujen puseroiden ohjeita, mutta tuon porokuvioisen puseron ohjeen olin jo joskus aiemmin tulostanut itselleni)


Paidan yläosan kirjoneulekuviot tein poropaidan ohjeen mukaan, ja sitten valkoisten raitojen keskelle tein tuon haluamani kuvion hieman isompana kuin poropaidassa. Samoin hihansuissa ja helmassa toistin tuota poropaidan ylimmäistä kirjoneulekuviota. Kainaloiden jälkeen kavensin puseroa jonkin verran, ja helmaa varten taas levensin, joten paidasta tuli todella hyvin istuva. Paidan tein Dropsin Karismasta, päävärinä tummanpunainen (väri 48) ja kuvio luonnonvalkoisella (väri 01). Valkoista meni hieman yli 50 grammaa ja punaista hieman yli 400 grammaa, eli yhteensä noin 460 grammaa. Neuloin puseron resoreita lukuun ottamatta 4 mm puikoilla. Kauluksen ja helman resorit tein 3,5 mm ja hihansuiden resorit 3 mm puikoilla. Paitsi että hihansuiden viimeisessä kerroksessa ja päättelykerroksessa käytin 4 mm puikkoja, etteivät hihansuut kiristä.

Ja perinteiseen tapaan paidan edetessä aloin epäillä, että mahtaakohan siitä tulla sellainen, josta tykkään... Väri on ainakin juuri sellainen niin kuin pitääkin, ja pidän tuosta kuviostakin, joten jos paidan malli on hyvä, niin miksi ei? Ja jos paita on tehty omien mittojen mukaan, niin luulisi tulevan sopiva. Jostain syystä silti aina epäilen. No, pari käyttökertaa paidalle on jo tullut, eikä se ainakaan vielä ole osoittautunut inhottavaksi. En malta laittaa sitä kaappiin, että voin aina tarpeen tullen ihastella sitä - ja miettiä, että olisiko sittenkin pitänyt tehdä tuo kohta hieman erilailla ja niin edelleen :P No, on se oikeasti ihan kiva paita.

Valmis paita testattavana.

Siinä se nyt roikkuu. Logo löytyy helmasta. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti