13. helmikuuta 2014

Kummipojalle neuleita osa 2

Kirjoittelin aiemmin kummipojalle tekemistäni joululahjaneuleista. (Juttu löytyy täältä.) Lupasin kirjoittaa myös kahdesta aiemmin tekemästäni neuleesta, jos ja kun saan ne jossain vaiheessa kuvattaviksi. Toinen järjestyikin helposti, siitä ottamani kuvat ovat olleet jo jonkin aikaa odottamassa. Joten tässäpä hieman puseron taustoja.

Ohje oli Novita syksy 2007 -lehdessä ja ihastelin paitaa jo lehteä ostaessani. Päätin, että tuollaisen vielä teen, sopivan tilaisuuden tullen. Ja vihdoin vuonna 2010 päätin toteuttaa tuon aikomuksen. Tuolloin hieman yli vuoden ikäinen kummipoikani oli itsestään selvä kohde puseron saajaksi. Ohjeessa suositeltiin Novitan Mamboa langaksi, mutta tietenkin sen valmistus oli jo lopetettu. Tein siis puseron kaksinkertaisesta 7 veljestä -langasta. En enää muista minkä kokoisen puserosta tein, enkä paljonko siihen meni lankaa. Puikot olivat kuitenkin uskoakseni kokoa 6,5 mm. Ja puserosta tuli melko iso... No, eipähän ainakaan jäänyt heti pieneksi. Pusero menisi pojalle vieläkin, se on vain jäänyt hieman lyhyeksi. Varsin pitkäikäinen lahja siis.

Neuleessa on 1 o, 1 n joustinneuleresorit, muutoin se on helmineuletta. Kaulus on kokonaan joustinneuletta. Tein resoreihin kontrastivärisen raidan, koska halusin hieman ilmettä puseroon. Ja koska minulla sattui olemaan yksi kerä sinistä 7 veljestä lankaa aivan joutilaana. Kummipoika selvästi tykkäsi neuleesta, koska eräänä päivänä hän ei olisi ollenkaan halunnut ottaa sitä pois päältään. Pusero onkin varmasti lämmin, ja mallinsa vuoksi sitä on hyvä pitää jonkun ohuen paidan päällä. Ulkoiluneuleeksi siis oikein hyvä.


Helmineule antaa puserolle muhkean ilmeen.

Puseron korkea kaulus toimii sekä pystyssä että taitettuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti