8. marraskuuta 2016

Alpakkainen (Klompelompe) Nuppuliini-myssy

Tänään valmistui pienen tytön pipo (ohjeen mukaan 3-6 vuotiaan koko). Valmistui kyllä myös vauvan tossut, mutta niistä kerron joskus myöhemmin, kunhan saan pääteltyä muut siihen asustesettiin kuuluvat neuleet. Tähän myssyyn ohje löytyy Klompelompe - ihania neuleita lapsille -kirjasta. Ohjeen mukainen lanka on Dropsin Merino Extra Fine, mutta koska halusin tutustua uuteen lankaan, käytin vastaavan paksuista Puna-lankaa. Puna on 100 % alpakkaa, ja löysin siitä taas uuden lankasuosikin itselleni (ihan kuin niitä ei jo olisi ollut tarpeeksi).


Pipo oli nopea neuloa 4 mm puikoilla, ehkä liiankin nopea, sillä en edelleenkään osaa sanoa onko KnitPro:n Cubics puikkojen särmikkäällä poikkileikkauksella merkitystä neulomismukavuuteen. :D Pintaneule rytmittää työtä mukavasti, joten pipoa ei olisi millään malttanut jättää sivuun jonkin muun askareen vuoksi (neuloin kuitenkin vuorotellen pipon lisäksi paria muutakin neuletta ja jatkoin palapeiton viimeistelyäkin - niin, ja kävin myös töissä välillä). Pipon alareunan viimeistelee virkattu polvekereunus, joka oli oikein helppo ja mukava virkata eilen partiolippukuntamme hallituksen kokouksessa. Lopuksi (eli tänään) virkkasin pipoon vielä koristekukan. Söpön reunuksen vuoksi logolle ei löytynyt oikein järkevää paikkaa, joten päädyin laittamaan sen tuohon nappiin kukan keskelle. Kukan virkkaamiseen Puna-lankaa parempiakin vaihtoehtoja olisi ehkä ollut, sillä pehmeä ja melko löysäkierteinen alpakkalanka ei ollut paras pitkien pylväiden materiaali. 


Nuppuliini-myssy valmis. :) Päätynee lahjontalaatikkoon. ;)

Meinasin ensin virkata kukan kontrastivärisestä puuvillalangasta, mutta päädyin kuitenkin Punaan, koska 50 gramman kerästä oli vielä vähän jäljellä varsinaisen pipon valmistuttua (ohjeessa lankaa neuvottiin varaamaan 100 grammaa - toki Punassa on 50 grammassa noin 5 metriä enemmän lankaa kuin Merino Extra Finessa). Ihan ei tuo yksi kerä riittänyt kukan kanssa koko pipoon, mutta sen verran vähän uudesta kerästä meni, että ilman kukkaa siitä pitäisi saada vielä toinen samanlainen pipo. Siihen voisi sitten kokeilla onko kukan virkkaaminen puuvillalangasta helpompaa / hauskempaa. :D

Ensimmäiset veteraanisukkanikin ovat muuten päättelyä vaille valmiina tuossa, ja niiden jälkeen samoilla puikoilla on jo neulottu ne alussa mainitut vauvan tossutkin. Lankaa koon 36 sukkiin meni yhteensä 86 grammaa, eli samoista langoista voisi alkaa tehdä seuraavia. :) Vai pitäisikö nuo ensimmäiset päätellä ensin? No, voisin varmaan luvata, että ne pääsevät esittelyyn seuraavaksi, joten eiköhän ne tule pääteltyäkin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti