22. tammikuuta 2014

Pitenevät pitsit

Tämän päivän aiheena on pitsi. Minullahan on tässä työn alla useampikin pitsineule ja yksi nyplättävä pitsi. Ensimmäisenä listallani on pitsineuletakki, jota teen tilauksesta. Neuleesta on kerrottu aikaisemmin tässä postauksessa. Sovimme tilaajan kanssa, että seuraavan kerran katsomme neuletta yhdessä siinä vaiheessa, kun kainalokavennukset alkaisivat olla vuorossa. Ja maanantaina sain työn sille mallille!

Neuleella on nyt mittaa noin 45 cm. (Kiva tuo kirjava matto tuolla alla...)

Aikataulujen yhteensovittamisen vuoksi tapaamme vasta perjantaina (on se hienoa, kun tilaaja on niin lähellä, että voimme sovittaa ja tarkistella mittoja vaikka joka viikko!), joten siihen asti saan keksiä jotain muuta tekemistä. :)

Ja sehän on helppoa. Juuri tästä syystä aloitin viime viikolla uuden neuleen, josta kirjoitin tämän postauksen. Tämän puseron neulominen on kohtuullisen nopeaa, joten se on parissa illassa pidentynyt hyvän matkaa. Löysin pitsin ruutupiirroksesta eron valmiin paidan kuvan pitsikuvioon. Tai sitten en vain jostain syystä osannut tulkita ruutupiirrosta. No, joka tapauksessa puseroni takakappaleen alimmissa pitsikuvioissa tulee olemaan eroa muihin kuvioihin verrattuna. Toivottavasti se ei haittaa ketään. ;) Sanoinkin eräälle ystävälleni heti "ongelman" havaittuani, että "jos olisin sinä, olisin varmaan jo purkanut sen ja tehnyt uudestaan, mutta koska en ole, en jaksa purkaa." Siksipä työllä onkin pituutta jo yli 40 cm.

Tämä pusero ei ole ihan kainaloissa asti vielä.

Kolmas pidentynyt pitsi on tietenkin nyplättyä pitsiä. Kesken olevasta loimilankaliinastani kerroin aiemmin täällä. Olen aina silloin tällöin ehtinyt lyömään muutaman (verkko)lyönnin. Tietenkin olen tehnyt liinalyöntejäkin aina tarvittaessa. Ja mitä milloinkin. Nuppineulojen väristä voi tarkistaa, kuinka paljon olen kerrallaan tehnyt. :D Neulojen väriä pitää tietenkin aina vaihtaa, kun aloittaa työn tauon jälkeen.

Tämäkin pää taitaa jo olla hieman yli puolen välin. Voiton puolella siis ollaan!
Valmista pintaa on jo paljastunut neulojen alta jonkin verran tuolla vasemmassa reunassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti