11. elokuuta 2014

Villahaalarin kaveriksi

Kävin viikonloppuna P-Karjalassa, ja matka meni mukavasti neuloen. Torstaina syntynyt neljäs veljenpoikani sai korvaläppämyssyn ja villasukat seuraksi villahaalarille. Lapasiin ei riittänyt harmaata lankaa tarpeeksi (Dropsin Merino Extra Fine), koska tein siitä aiemmin vaunulelun, mutta onneksi vihreästä TÄNKIMÄÄTEIN-piposta oli jäänyt lankaa sen verran yli, että sain myös lapaset tehtyä. Myssyn ohje löytyy Dropsin Babystrikk (Nr. 20) lehdestä, malli 20-9. Englanniksi ja ranskaksi. Sama ohje löytyy myös suomeksi Garnstudion verkkosivuilta. Tein myssyn melkein ohjeen mukaan. Tarkoittaa siis sitä, että jätin ainoastaan lisäykset ennen joustinneuleosuutta tekemättä. Myssy neulottiin ylhäältä alaspäin. Korvaläppien kanssa sai sitten hieman säätää silmukkamäärissä, mutta ihan kohtuullisen fiksun näköinen myssystä mielestäni tuli. Lankaa myssyyn, sukkiin ja lapasiin meni yhteensä noin 100 grammaa.

Mallinukelle asusteet olivat suunnilleen sopivat.

Vauvalle ne ovat vielä liian isot, mutta jospa tuo tuosta kasvaisi...

Myssyyn piti tietenkin ommella logo.

Sukissa on varressa 36 silmukkaa,
kiilakavennusten jälkeen jatkoin 32 silmukalla.

Lapasissa on 32 silmukkaa. Harmaasta langasta sai vielä raidat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti