9. helmikuuta 2015

Neulevuosi 2014 osa 2

Jatketaanpa taas tätä vuosikatsausta. Ensimmäisen osan  tarinasta pääsee lukemaan tästä.

Toukokuussa ompelin itselleni merimiessäkin isäni vanhoista farkuista. Ja neuloin messupipon (langasta, en farkuista). Ompelin myös hameen jostain vanhoista lumpuista, tai siis käytin siihen rikkinäiset farkut ja ikivanhan (äitini kauan sitten minulle ompeleman) hameen. Sainpa myös toukokuun lopussa yhden ikuisuusprojektin nurkista pyörimästä, kun Janne-paita valmistui.

Isän farkkujen hyötykäyttöä parhaimmillaan. :P

Tämä pipo on osoitus siitä, että neuloa voi aina.
Myös samalla kun edustaa messuilla. :)

Olen jopa kerran käyttänyt tätä hametta!

Janne-paidassa sai tehdä palmikkoja ihan urakalla.
Kesäkuussa alkoi jo olla vähemmän aikaa neulomiselle, mutta kukkajuttujen (toinen kukkapostaus täällä) ja virkkaamisen lisäksi sain kuitenkin neulottua veljen vauvalle villahaalarin. Virkattujen pöllöjen kausi alkoi kesäkuussa, jolloin sain ensimmäisen pöllöni virkattua. Pöllön lisäksi virkkasin korin. Ontelokuteesta.

Kukka-asetelmia.

Pöllöbuumi aloitettu!

Vähän isompaakin virkkuukoukkua kokeilin kesäkuussa.

Ihana villahaalari ihanalle vauvalle!

Heinäkuun helteissä ei juuri tullut neulottua. Tai ei ainakaan mitään tullut valmiiksi asti. Virkkasin pöllöjä lisää, sain niistä jopa vaunulelun aikaiseksi. Haarukkapitsiä tulin myös kokeilleeksi, mutta siitä lisää myöhemmin. Ja ompelin taas pitkästä aikaa. Hyödynsin vanhan lakanan, ja ompelin siitä Saariselän reissulle makuupussilakanan.

Pöllöjengi.

Valmis viikon vaellukselle!
Elokuussa ehdin taas hieman neuloakin. Mutta ensin kuitenkin veistin elämäni ensimmäisen voiveitsen. Ja voi veljet, että olen siitä vieläkin ylpeä! :) (Veljeni - ja moni muukin- tosin varmasti löytävät siitä yhtä jos toistakin huomautettavaa, mutta minusta se on kaunis. Ja se on pääasia.) Villahaalarin kaveriksi neuloin myssyn, sukat ja lapaset elokuun alussa syntyneelle veljenpojalle. Haarukkapitsiviritelmäkin valmistui, ja kyllähän siitä bolero tuli. :)

Viimeistelemätön veitsi. Tuli tarpeeseen, sillä SPORK katkesi,
 ja uuden sain tilalle vasta reissun jälkeen.

Myssy, sukat ja lapaset.

Viritelmä.

Jaha, jatketaanpa joskus taas. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti