15. helmikuuta 2016

Pitsihihat

Tämä neule valmistui jo noin kuukausi sitten, mutta en ole saanut aikaiseksi kirjoittaa siitä vielä mitään tänne... On ollut muka kaikkea muuta sen verran. No, onhan tässä tosiaan lähipiirissä kahdet häät kuukauden kuluessa, ja molemmissa järjestelyissä olen lupautunut olemaan apuna... Häät riittänevät myös syyksi miksi tällainen neule piti tehdä. :) Minähän en nimittäin hihattomassa mekossa tarkene, varsinkaan talvijuhlissa, joten hihat piti saada. Ja olin jo aikoja sitten löytänyt mukavan näköisen boleron / hihattimen / mikä sitten lieneekään ohjeen Novitan Kevät 2009 -lehdestä, jonka pääsin nyt vihdoin toteuttamaan hyvällä syyllä, omilla muutoksillani tietenkin. Ohjeessa neule taisi olla nimeltään Pitsikaitalehihatin.


Halusin tehdä neuleeseen pitkät hihat, joten ihan kirjaimellisesti en ohjetta olisi muutenkaan voinut noudattaa. Jonkin verran muitakin muutoksia siihen tuli, ainakin silmukkamääriin, mutta pohjana tuota ohjetta oli ihan hyvä käyttää. Langaksi valikoitui Dropsin Muskat, joka on todella kaunis, hieman hohtavaa 100 % puuvillalanka, ja sopivan paksuista neulottavaksi 4 mm puikoilla. Neule neulotaan hihansuusta hihansuuhun, ja itse ainakin tein hihat suljettuna neuleena. Resorit neuloin (8 krs 1 o, 1 n -joustinneuletta) 3 mm koivupuikoilla, pitsiosaa varten piti ottaa käyttöön metalliset 4 mm puikot, koska sen koon puiset sukkapuikot minulta vielä tuossa vaiheessa puuttui (nyttemminhän asia on korjaantunut, sillä viikonloppuna sain 4 mm KnitPro Cubicsit, joiden kestävyyttä en ole vielä ehtinyt kokeilla...). Selkäosaan sain taas käyttää koivuista 4 mm pyöröpuikkoa, ja samaa pyöröpuikkoa käytin myös tuossa viimeistelyresorissa, jonka kanssa meinasi tulla hieman jännät paikat...

Tilasin langat Adlibriksestä, ja lankamäärän valitsin summassa. 350 grammaa. No, se riitti juuri ja juuri. Tai oikeastaan sitä puuttui jokunen sentti, sillä viimeistelyresorin päättelykerroksessa lanka alkoi uhkaavasti osoittaa loppumisen merkkejä, ja viimeiset silmukat jäi päättelemättä normaalisti. Noin kymmenkunta silmukkaa toisen kainalon tienoolla on siis päätelty eri suuntaan ja neulomatta. Näin langanpäähän jäi vielä päättelyvara. Eikä sitä kukaan kuitenkaan käytössä huomaa. :) En edes minä itse.

Hihoissa on leveä pitsikuvio.

Logo piti tietenkin jonnekin saada tungettua,
joten se päätyi toiseen hihaan.

Neule on neulottu "poikittain", eli hihasta hihaan, ilman saumoja.
---
Edit 30.3.2016

Tältä hihatin näytti "tositoimissa". :) Neule tuntui mukavalta päällä ja lämmitti sopivasti - mutta ei liikaa - pikkupakkasella. Yllättävän paksu tuo oli, eli kapealinjaisen takin (jonka hihoissa ei juuri ylimääräistä tilaa ole) kanssa meinasi tulla ongelmia kirkonpenkissä. Tai no, ei varsinaisesti ongelmia, mutta hihatin olisi halunnut lähteä takin mukana pois. Vaikka ei kai sen pitäisi olla mikään ihme, kun lanka on kuitenkin aika paksua ja neuleen pintakaan ei ole sileä.

Huomioikaa noin 6 numeroa liian suuret miesten työsaappaat!
Sopivat mielestäni erittäin hyvin asuun. :P
(vaihdoin kuitenkin toiset kengät vielä ennen lähtöä...)

4 kommenttia:

  1. On kaunis :)
    Minäkin voisin haluta samanlaisen.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista! :) Pistetäänkö tilaukseen?

    VastaaPoista
  3. Mistä tämän ohje on, olisi kiva tietää.. ;)

    VastaaPoista
  4. Tuolla tekstissä mainitaan, että muokattu Novitan Kevät 2009 -lehdestä löytyneestä ohjeesta (jonka nimi oli ehkä Pitsikaitalehihatin). Tekemistäni muutoksista ei minullakaan enää ole tarkempaa muistikuvaa, mutta pitsimalli oli kuitenkin mielestäni suoraan tuosta Novitan ohjeesta.

    VastaaPoista