5. syyskuuta 2016

Syys(sukka)kauden avaus

Ensimmäiset villasukat tälle syksylle on nyt tehty ja toimitettu onnelliselle uudelle omistajalle. :D Sukat päätyivät lahjaksi veljen vaimolle, ja hän oli selvästi tyytyväinen, sukat olivat kuulemma ihanat ja juuri sopivat. Aina mukava saada positiivista palautetta. Kovin syksyisethän nuo värit eivät ole, mutta söpöt joka tapauksessa. Jäi tosin katsomatta (kun en ole niin pitkään aikaan Nalle Colorista sukkia neulonut) minkälainen kuviointi vaaleanpunakirjavasta langasta tuollaiseen sukkaan muodostuu, mutta kaipa sen kuvistakin huomaa.



Neuloin sukat 3 mm koivupuikoilla Novitan Nalle -langoista, joita löytyi lankakaappini uumenista. Molemmat langat olivat jotain jämiä, vaaleanpunakirjavasta (Novita Nalle Colori) ainakin tein itselleni joskus aikoinaan sukat, valkoisen alkuperäistä käyttötarkoitusta en muista. Lankaa sukkiin meni yhteensä noin 100 grammaa, valkoista hieman enemmän. Sukan varressa silmukoita on 60 (alaresoria lukuunottamatta, sillä alemman resorin aluksi kavensin joka puikon silmukkamääräksi 13), ja jalkaterässä joku kymmenkunta silmukkaa vähemmän. Sukat on siis neulottu ainakin itselleni tutummalla tavalla varresta varpaisiin. Vastaavanlaisia sukkia olen "urani" aikana tehnyt useammatkin parit, tällä kertaa vain poikkeuksena oli se, että sukan pohjassa ei ole tuota kolmiulotteista pintakuviota, vaan normaalit raidat.
Näissä sukissa onkin sileä pohja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti