8. joulukuuta 2016

Alidan myssy (Klompelompe) ja Lullaby Booties -tossut (Drops) sekä lapaset (omasta päästä)

Olen jo jonkun kerran tainnut mainitakin, että lähipiirissä on vauvabuumi menossa, ja sen vuoksi olen saanut neuloa jonkin verran pieniä söpöjä vauvaneuleita pehmeistä langoista. Tällä kertaa esittelyvuorossa ovat jo aika kauan sitten valmistuneet myssy, tossut ja lapaset eräälle vauvelille, joka ei ihan vielä ole malttanut syntyä. Kaikissa töissä lanka oli Dropsin Cotton Merino, ja käytettävät puikot 3 mm koivupuikot. Lapasten ohje on omasta päästä, tossuihin ohje löytyy Garnstudion verkkosivuilta (tässä suora linkki ohjeeseen) ja myssyn alkuperäinen ohje Klompelompe - ihania neuleita lapsille -kirjasta. Myssyä tosin muokkasin jonkin verran.


Myssyn ohjetta piti muokata jo ihan senkin takia, että käytin paksumpaa lankaa kun ohjeen mukainen Dale Garnin Lille Lerke. Lisäksi myssyyn haluttiin söpö reunus, joten nappasin siihen mallin tästä aiemmin esittelemästäni Klompelompe-piposta. En myöskään jaksanut alkaa pyöritellä nyöriä myssyyn, joten virkkasin sen. Tupsuja tuleva äiti ei myssyn nauhoihin halunnut, joten ne jätettiin pois. Koska beigeä lankaa jäi jonkinlainen pätkä yli, piti keksiä sille jotain käyttöä (ja kokovalkoiset tossut olivat hieman eriparia myssyn ja lapasten kanssa), joten kirjoin tossuihin pienet kukkakoristeet jalkaterän päälle. Nyt vaan näyttää siltä, että lapasiinkin olisi pitänyt laittaa hieman pitsineuletta tai nirkkoreunusta tai jotain söpöä, mutta ei ehdi enää, kun koko setti on jo viime kuussa toimitettu muualle. Lapasissa ei ole mitään erityistä, beige osa on 1o,1n -joustinneuletta ja valkoinen ihan tavallista sileää neuletta. Nyöri on virkattu beigestä ja valkoisesta langasta kuten myssyssäkin.

Annetaanpa nyt kuvien puhua puolestaan!

Valmis asustesetti odottaa käyttäjää!
Anne-nukke sai taas toimia testaajana ja mallinukkena.
Ainakin sille näyttäsivät sopivan. :)

Koko asustesettiin meni lankaa noin 100 grammaa.
Myssy n. 50, tossut n. 30 ja lapaset n. 20 grammaa.

Tossut olivat oikein söpöt ilman kukkakirjailuakin!
Mitä mieltä muuten olette blogin uudesta ilmeestä? :)


---
Edit 27.12.2016
Parhaimmillaan  tossut ovat tietenkin tällaisissa söpöissä jaloissa.
Onnea pienelle prinsessalle ja tuoreille vanhemmille! <3

2 kommenttia:

  1. No melkoisen söpön myssyn teit!! Ja on nuo tossut ja lapasetkin herttaset. Ja peukut uudelle blogin taustakuvioinnille! :)

    VastaaPoista