15. helmikuuta 2014

Laukkuja ja kasseja

Lauantain kunniaksi ajattelin kertoa teille tekemistäni laukuista. Muutamia olen "urani" aikana tehnyt. Ihan ensimmäisen kerran tein laukun jo koulussa käsityötunnilla. Se oli keltainen. Virkkasin sen paksusta puuvillalangasta. Kooltaan laukku oli melko iso ja malliltaan suorakulmainen, melko litteä. Siinä oli läppä ja pitkä hihna. Muistaakseni ei mitään kiinnitysjärjestelmää. En muista koskaan käyttäneeni kyseistä laukkua, ja olenkin jo aikoja sitten purkanut sen. Eihän nyt hyvää lankaa hukkaan voi heittää. :P Kuvaa tuosta tekeleestä ei ole.

Viime kesänä hoksasin, että tarvitsen valkoisen juhlalaukun eräiden ystävieni häihin. Ja koska en olisi ehtinyt enää ostoksille mihinkään, päätin tehdä sen itse. Olin löytänyt Suuri Käsityö 3/2013 -lehdestä sievän virkatun kirjekuorilaukun, ja sen tyylistä ajattelin tehdä. Loppujen lopuksi tein kuitenkin aivan erilaisen. :D 

Virkkasin laukun pääasiassa Sirdar Snuggly Baby Bamboosta. Lankaa oli jäänyt yli kummitytölleni tekemästä puserosta n. 50 g. Ihan kokonaan tuo määrä ei laukkuun riittänyt, vaan virkkasin läppään raitoja kaksinkertaisella Novitan Kotiväki -langalla. Samoin reunuksen huolittelu ja hihna on tehty Kotiväestä. Laukku on tehty kokonaan kiinteillä silmukoilla ja kevyesti hohtava bambulanka antaa sille mukavan juhlavan ilmeen. Tein sisävuorauksen alushameesta ylijääneellä palalla, ja vuoren ja laukun väliin laitoin vahvikkeeksi roskikseen menossa olleen laminoidun tulostuspaperin. Varsinainen ekolaukku siis sisäpuolelta. ;)

Virkattu kirjekuorilaukku. Kokoa laukulla on n. 20x 13 cm.
Syksyllä löysin aivan ihanan väristä Novitan Crystal -lankaa. Punaista tietenkin. Olin joskus jotakin ohjetta etsiessäni bongannut Novitan nettisivuilta kivan kassin ohjeen. Ohje löytyy myös Novitan Syksy 2010 -lehdestä. Tämä kassi oli tehty Novitan Crystal ja Isoveli -langoista. Onnekseni löysinkin Joensuusta syyskuun alussa Crystalin sävyyn sopivaa verenpunaista Isoveli-lankaa, joten ei muuta kuin neulomaan! Kassi valmistui todella nopeasti 10 mm puikoilla. Yläreuna on joustinneuletta, muutoin helmineuletta. Ihan ohjeenmukaista en kassista tehnyt, lähinnä hihna ja koristeet ovat poikkeavia.

Tällä kassilla on kokoa n. 30x30 cm.
Crystal-langan paljetit tuovat hieman blingblingiä arkeen. :P

Kummitytöilleni päätin tehdä laukut joululahjaksi tuosta Crystal - Isoveli -yhdistelmästä. Toinen tytöistä sai punaisen, omasta kassistani ylijääneistä langoista (joku oli taas varannut lankaa ihan reilusti...). Lankaa on edelleenkin sen verran, että jotain pientä vielä voisi tehdä. Toiselle kummitytölleni tein violettiin vivahtavan kassin, Crystalin sävy taisi olla vadelmanpunainen, mutta Isoveliä ei löytynyt samaa sävyä, joten valitsin yhteensopivaa violetin sävyä. Näihin laukkuihin minulla ei ollut ohjetta, mukailin ne tuosta kassin ohjeesta. Tein vain aika reilusti pienemmät. Ja ilman kavennuksia. Taisin tähän punaiseen tehdä sivupalat erikseen, violetti on muistaakseni yhdestä palasta tehty, kuten omakin kassini. Se on vain neulottu poikittain, joten siinä ei ole ylhäällä joustinreunaa.

Toinen kummityttöni sai punaisen,

toinen violetihkon laukun joululahjaksi. 

Tällaiset kassin kahvat olen joskus tullut hankkineeksi. Niistä tulee joskus kassi.
Kunhan löydän sen täydellisen mallin ensin. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti