19. helmikuuta 2014

Punainen pitsipipo

Totesin eilen, että tarvitsen uuden pipon. Ostin nimittäin alennusmyynnistä toppatakin. Ja suosikkipiponi on hieman vääränsävyistä punaista sen takin seurana pidettäväksi. No, ei hätää. Kaapistani löytyi eräs joskus tehty kirkkaanpunainen pitsipipo, joka on tehty muistaakseni kaksinkertaisesta Nalle-langasta (Novita), ja on niin karhea, etten ole voinut sitä käyttää. Pipo siis päätyi muutamaksi vuodeksi keskeneräisten töiden seuraan odottamaan sitä aikaa, jolloin teen pipoon vuoren jostain pehmeämmästä langasta. Langankin olin jo varannut valmiiksi: valkoinen Novitan Wool, jota jäi yli jostain vauvaneuleesta (vajaa 100 g, arvelin sen riittävän).

Eilen illalla sitten hieman aloittelin pipon sisävuorausta ja tänään Suomi-Venäjä -pelin erätauoilla ja pelin jälkeen tein sen loppuun. Peli oli sen verran jännä, ettei sen aikana pystynyt keskittymään edes tuollaiseen perusneuleeseen. :D Vuoraus on siis vain melko löysänä tehtyä sileää neuletta. Valkoinen vuori näkyy mukavasti pitsineuleen läpi. Ettei nyt liian punaiseksi menisi... Lankaa olin varannut riittävästi, sitä jäi sellainen reilu 1,5 metriä päättelyn jälkeen.

Tuo pitsipipon ohje oli aikoinaan Suuri Käsityö 8/2010 -lehdessä. Tupsua en halunnut pipooni tehdä. Ja toinen ohjeesta poikkeaminen oli tietenkin tuo vuorikerroksen neulominen. Lanka ei myöskään ollut ohjeen mukainen, joten tein sen kaksinkertaisena langasta, jota minulla sattui olemaan. Puikot olivat varmastikin 7 mm pitsiosassa ja 3,5 mm tuossa vuoressa.

Valmis pitsipipo. Ei pistele enää.

Tästä kuvasta saa väristä paremman käsityksen.
Tähän pipoon en taida TÄNKIMÄÄTEIN-nappia laittaa. Täytyy keksiä joku muu ratkaisu logoksi. Ja ei, en laita myöskään samanlaista logoa kuin tässä pitsipuserossa! Nahkapala voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu! Täytyy vain ensin hankkia nahkaa. :) Nyt on siis taas yksi keskeneräinen työ vähemmän! Joskus vielä saan tuon hyllyn kaapista kokonaan tyhjäksi! Ehkä...

2 kommenttia:

  1. Hah, et sä sitä tyhjäks saa, koska siinä vaiheessa ku siellä ei oo enää keskeneräsiä töitä ni se on täynnä uusia lankoja ;)

    VastaaPoista
  2. Hyvin mahollista. Siitähän tuo "ehkä" tuliki. :D

    VastaaPoista