4. helmikuuta 2014

Uusia ideoita ja unelmia

Sain eilen postissa Juju-kerhon viimeisimmän kuukaudenkirjan. Kirja piti toki heti illalla selata läpi, ja vaikutti kyllä siltä, että pitäisi päästä taas kokeilemaan kaikkea uutta. Erilaisia tekniikoita nimittäin. Tähän menessä pääpaino on ollut neuleissa, joskus nyplään ja melko harvoin virkkaan. Käpypitsiä en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, mutta jonkin verran olen aiheeseen perehtynyt, ja käpy (ja ohjekirja) on jo valmiina odottamassa Sitä Päivää.

Ai niin, olen myös kutonut. Kangaspuilla tietenkin. Olen ominut isomummon vanhat pienet kangaspuut, ja lapsena jonkin verran opettelin niiden käyttöä. Sen seurauksena äidiltä varmaan vieläkin löytyy jos jonkinlaisia tekemiäni poppanoita. Muistaakseni yksi oli jopa ihan hieno. ;) Se harrastus joutui "pauselle", kun loimilangat loppuivat. Kangaspuut ovatkin sitten siirtyneet jonnekin varastoon. Ne odottavat siellä, että saan sen haaveilemani käsityöhuoneen, jonne myös ne mahtuvat. Tässä vaiheessa minulla ei oikein ole niille sopivaa tilaa kotona, vaikka ne melko pienet ovatkin.

Kyseessähän on siis tämä kirja.
Mutta takaisin tuohon kirjaan. Kirjassa perehdytään eri tekniikoihin (virkkaus ja sen "alalajit"), koukkuaminen, kinnasneulatekniikka, käpyily, ommeltu pitsi, nypläys, aurinkopitsi, jne. Jokaisesta tekniikasta on myös esimerkkiohjeita. Erityisesti minua kiinnostaisi kokeilla sen käpyilyn lisäksi koukkuamista ja haarukkapitsiä.
...Ja varmaan myös kaikkia muitakin. :P

Tämä bolero oli syy kirjan tilaamiseen. ;)
Kirjassa oli ihana bolero haarukkapitsi-osiossa. Parasta tässä on se, että minulta löytyy ohjeenmukaista lankaa, eikä yhtään enempää tai vähempää kuin täsmälleen oikea määrä. Tilasin lankaa joskus, mutta en enää muista minkä takia. Viimeksi lankavarastoani penkoessani mietinkin, että mitähän tuosta (noin pienestä) määrästä voisi tehdä. Ja nyt se selvisi. Ei tarvitse enää kuin hankkia pitsihaarukka (tai mikä se työväline sitten onkaan nimeltään) ja toteuttaa unelma! :)

2 kommenttia:

  1. Mulla oli ainaki vielä lukiossa pitsihaarukka, kyllä sen jossain pitäis olla, voin lainata jos löydän, suht harvoin (lue: kerran) ollu käyttöä... -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, kivaa! :) vaikka järkevänä ihmisenä varmaan haluaisinki heti hankkia oman (joka lojuis varmaa sit sen yhen boleron jälkee käyttämättömänä... ;) ehkä ois just parempi kokeilla ensin lainahaarukalla ja hankkia sit vasta oma jos hulluna innostuu siitä hommasta. :)

      Poista